0

Tyhjiin tiloihin toivotaan toimintaa – Punkaharjun tyhjiä liiketiloja voisi hyödyntää vaikka lyhytaikaisesti

Kulkiessaan Punkaharjun kylänraitilla ei voi olla huomaamatta yrittäjiä odottavia tyhjiä liikekiinteistöjä.
– Tällä hetkellä meillä on myytyvänä ja vuokrattavana Siltavahdin kiinteistö, vanha Apteekintalo, meidän vanha toimisto Kauppatiellä sekä Punkaharjutalossa on tyhjää toimistotilaa tarjolla, Punkaharjun Metsäpalvelu Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Veijo Laukkanen kertoo.

Syyskuun lopussa on tyhjenemässä myös Bar Bunkeron tila.
Tällä hetkellä alkuperäisen Punkeron tiloissa Kuusitiellä toimivaa Bunkeroa pyörittävät punkaharjulaiset Tanja ja Antti Tukio.
Reilun vuoden toiminnassa ollut Bunkerobaari jatkaa vielä syksyyn normaaliin tapaansa nykyisellä paikalla.
– Suunnitelmia on, mutta vielä en uskalla kertoa enempää, Antti Tukio kertoo ja toteaa, että muutossuunnitelmien taustalla ovat nykyiseen kiinteistöön liittyvät kulut.

Vuonna 1981 Punkeron vaimonsa Liisa Kososen kanssa perustanut Kaarlo Kosonen toivoo, että paikalle löytyisi jatkaja, joka vuokraisi tai ostaisi tilan.

Lue koko juttu 10.8. Puruvedestä tai näköislehdestä osoitteessa puruvesi.net.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...