0

Perinteiset Impilahti-seuran kesäpäivät Punkaharjulla

Eläkkeellä oleva diplomaatti ja suurlähettiläs Heikki Talvitie tulee luovuttamaan isänsä kirkkoherra I.V. Talvitien muotokuvan Impilahti-seuralle perinteisten kesäpäivien pääjuhlassa Itä-Karjalan kansanopistolla Punkaharjulla.
Impilahdella vuonna 1906 perustettu kansanopisto on saanut aikaisemmin lahjoituksena myös sodan jälkeen palaneen luterilaisen kirkon alttaritaulun.
Impilahti-seuran kesäpäivien kaikille avoin pääjuhla järjestetään lauantaina 29.7. kello 13. Pääjuhlassa esiintyvät kansanmusiikkiryhmä Aunuksen piirin Nuosjärveltä, Petra Lisitsin ja Anneli Valta-Lisitsin sekä Pia Rask ja Olli Knuth. Tilaisuuden juontaa Sinikka Taskinen.
Rajan taakse jääneen Impilahden suurpitäjän entiset asukkaat perustivat oman seuransa heti sodan jälkeen vuonna 1948. Seuran toimintaa ovat Impilahti-päivien järjestämisen lisäksi mm. kotiseutumatkat, perinnelounas ja Impilahti-illat Helsingin Karjalatalolla.
Impilahti on suuri Pohjois-Laatokan rantapitäjä noin 50 kilometriä Sortavalasta itään. Imbilax mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1589. Impilahdessa on kaivostoimintaa, sahateollisuutta, selluloosa- ja lasitehdas sekä laivanrakennusta. Talvi- ja jatkosodan taistelupaikkoja olivat Lemetti, Petäjäsaari, Nietjärvi ja Kollaa. Nykyinen nimi ja keskuspaikka on Pitkäranta.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...