Linna-Lasille uusi yrittäjä Kerimäeltä – Jukka Suomalainen haluaa turvata erikoisliikkeen osaamisen ja työpaikat

Savonlinnassa toimiva Linna-Lasi Oy jatkaa toimintaansa kerimäkeläisessä komennossa. Jukka Suomalainen aloitti kesäkuun alussa uuden uran lasiliikeyrittäjänä.
Yrittäjävaihdoksessa kohtasivat kahden miehen suunnitelmat. Suomalainen oli jo nelisen vuotta etsinyt talousalueelta sopivaa yritystä vedettäväkseen. Nelisenkymmentä vuotta lasihommia tehnyt Martti Niiranen puolestaan etsi yritykselle jatkajaa.
Jukka Suomalainen perustelee ratkaisua halulla säilyttää erikoisliikkeen ammattiosaamisen, työpaikan ja palvelut Savonlinnassa.
– On myös vielä uteliaisuutta oppia jotain uutta, sanoo Suomalainen.

Lasiala on vahvasti erikoistyötä. Linna-Lasissa on Suomalaisen mukaan erittäin ammattitaitoiset työntekijät, joiden varaan on hyvä rakentaa jatkoa. Myös uuden yrittäjän innostus on kova.
– Opittavaa toki riittää, eivätkä kaikkien lasien hinnat ole vielä ulkomuistissa. Hallinto- ja paperiasioissa ei ole suurta eroa verrattuna muuhun yritystoimintaan.
Notariaattipalveluja tarjoava Jukka Suomalainen Oy jatkaa edelleen toimintaansa ja yrittäjä on jo löytänyt yhteistoiminnallisia etuja yritysten välillä.
Linna-Lasia työllistävät pääasiassa autojen tuuli- ja sivulasit, parveke- ja terassilasitukset sekä korjaustyöt. Ympärivuorokautinen päivystyspalvelu auttaa kiireellisissä lasinkorjauksissa.

Seudulle on muodostunut pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Myös lasialan oheistuotteita kuuluu tarjontaan.
Suomalainen muistuttaa, että nykyisissä autoissa esimerkiksi tuulilasi on myös korin rakenteellinen turvaosa, joiden asennusten onnistuminen vaatii erikoisosaamista.
Markkinoinnissa Linna-Lasin tuore yrittäjä aikoo suuntautua Savonlinnan seudun ohella myös Kesälahden ja Kiteen suuntaan.

Viikon kysymys

Mikä on ykkösherkkusi kesällä?

  • Mansikat (38%, 34 Votes)
  • Uudet perunat (34%, 31 Votes)
  • Grillimakkara (14%, 13 Votes)
  • Jäätelö (12%, 11 Votes)
  • Jokin muu, kerro kommentissa! (1%, 1 Votes)

Äänestäjiä yhteensä: 90

Loading ... Loading ...