Tikkuaskien etikettinäyttely Punkaharjun kirjastoon – Kalervo Nissisen tekemät taulut juhannuksena Kerimäelle Herttuaan

Kerimäkeläisen Kalervo Nissisen kokoama näyttely suomalaisista tulitikkuaskien etiketeistä on nyt esillä Punkaharjun kirjastossa. Sieltä näyttely siirtyy juhannuksena Kerimäelle hotelli Herttuaan.
Nissinen kokosi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kolmentoista kuvataulun näyttelyn, joka nähtiin tammi-helmikuussa Savonlinnan pääkirjasto Joelissa. Sen jälkeen näyttely kävi Liperin ja Joensuun kirjastoissa.
Nissinen ryhtyi suunnittelemaan näyttelyä viime kesänä. Taustalla oli nuoruusvuosien keräilyharrastus. Oma etikettikokoelma ehti kadota vuosien saatossa, mutta eläkepäivillä mies aloitti etikettien tallentamisen uudelleen.
Kalervo Nissinen on skannannut viidestä eri kokoelmasta yhteensä noin 2400 etikettiä tietokoneelle valokuvamuotoon. Käsitellyt etikettien kuvat on jaettu aihepiireiltään 180 luokkaan.

Näyttelyyn Nissinen valitsi kolmetoista eri aihepiiriä, jotka vaihtelevat linnuista kotimaisiin elokuviin, teollisuuteen ja Suomen presidentteihin. Kussakin taulussa on kymmenkunta etiketin kuvaa suurennettuna. Taulut on valmistanut punkaharjulainen painoalan ammattilainen.
Etiketit kuvastavat hyvin suomalaista ajankuvaa itsenäisyyden eri vuosikymmeniltä.

Näyttely ”Itsenäisen Suomen historiaa tulitikkuaskien etiketeissä” Punkaharjun kirjastossa 22.6. saakka, jonka jälkeen Kerimäellä hotelli Herttuassa 12.7. asti.

 

Viikon kysymys

Kuinka usein asioit pankkikonttoreissa - vai käytätkö sähköisiä palveluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä