0

Katse eteenpäin Kerimäen Osuuspankissa

Kerimäen Osuuspankin ylimääräinen osuuskuntakokous teki 17.5. päätöksen, jonka mukaan pankki jatkaa taivaltaan itsenäisenä. Kokoukseen valmistautuminen herätti Kerimäellä suuria tunteita ja kannusti tarttumaan toimeen ja kynään, oltiinpa pankin jäseniä tai ei.
Kun tuntuu siltä, että viimeisiä viedään, ei järjelle yleensä ole sijaa. Näyttikin siltä, että monen kokoukseen osallistuneen kanta pankkifuusioon oli lukittu jo kokoussaliin tultaessa. Tietoa ei ollut haluttu hakea aiemminkaan mielipiteen pohjaksi.
Pienellä pankilla riittää haasteita. Näkemykseni on, ettei taloudellisesti hyväkuntoinenkaan paikallispankki pysty enää turvaamaan sitä tärkeintä – monipuolista ja asiantuntevaa asiakaspalvelua – ilman radikaaleja ratkaisuja.
Kerimäen Osuuspankin hallintohenkilöiden ja jäsenten on terästäydyttävä tulevia haasteita varten. Ne vaativat osaamista, jämäkkää päätöksentekoa sekä kykyä ja uskallusta katsoa eteenpäin.
Lämpimästi kiitän jo reserviin siirtyneitä osuuspankin pitkäaikaisia hallintohenkilöitä sekä pankin jäseniä osuuskuntakokouksessa pidetyistä näkemyksellisistä ja tulevaisuuteen suuntautuneista puheenvuoroista.

Matti Turtiainen
entinen Kerimäen Osuuspankin
hallituksen jäsen ja puheenjohtaja

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...