0

Kari Malmstedt Oy on vuoden 2017 kuljetusyritys

Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry on valinnut vuoden 2017 kuljetusyrittäjäksi enonkoskelaisen Kari Malmstedt Oy:n.
Valinta julkistettiin yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä Lahdessa 8. huhtikuuta. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry on Suomen kuljetus- ja logistiikka ry:n (SKAL) alainen erikoisjärjestö.

Kari Malmstedt Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1952, jolloin nykyisen yrittäjän isä aloitti liikennöinnin yhdellä kuorma-autolla. Kuljetukset olivat lähinnä puutavaraa, mutta myös muuta sekalaista tavaraa ja maa-aineksia.
1960-luvun lopulla yritys solmi kuljetussopimuksen silloisen metsäyhtiö Enso-Gutzeitin kanssa. Tämä sopimussuhde jatkuu edelleen ja sen lisäksi yrityksellä on ollut vuosien saatossa muitakin asiakkaita.

 Yritys alkoi kasvaa voimakkaasti 1990-luvun aikana lähinnä kuljetusyritystoiminnan päättäneiden yrittäjien kalustoa ostamalla.
Puutavara- ja maa-aineskuljetusten lisäksi Kari Malmstedt Oy on laajentanut toimintaansa raskaan kuljetuskaluston korjaamotoimintaan. Yrityksellä on toimipisteet Enonkoskella ja Savonlinnassa.
Tällä hetkellä enonkoskelaisyrityksen liikevaihto on yli kuusi miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä on noin 50. Kalustomäärältään Kari Malmstedt Oy on Suomen suurin raakapuuta kuljettava yritys.
Vuoden kuljetusyritys tunnetaan alalla rehtinä yhteistyötahona sekä asiakkaiden että muiden kuljetusyritysten keskuudessa. Toiset huomioivalla toiminnalla yritys on saavuttanut yrittäjäkollegoiden luottamuksen ja arvostuksen, josta äskettäin julkistettu tunnustus kertoo.

 

 

Kommentteja aiheesta “Kari Malmstedt Oy on vuoden 2017 kuljetusyritys

  • 20.4.2017 at 18:11
    Permalink

    Kyllä on Kari veljineen Pirkkoa unohtamatta tunnustuksen ansainnut. Jos olisin mies ja osaisin ajaa rekkaa, niin Malmstedtille töihin haluaisin, en mihinkään muualle.
    Onnittelut Karille.
    Sekä
    Pirkolle, Ritolle, Sepille.
    Ja koko porukalle.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...