0

Nyrkkeilyvalmentaja Timo Vartiainen palkittiin stipendillä

Punkaharjun Ponsi ry:n vuosikokouksen yhteydessä palkittiin seuran nyrkkeilyvalmentaja Timo Vartiainen valmentajastipendillä.
Vartiainen on tehnyt merkittävän työn seuratoiminnassa ja ennen kaikkea kuntonyrkkeilyn parissa Punkaharjulla. Hän on antanut oman osaamisensa valmennustyöhön ja saanut monet innostumaan nyrkkeilystä.
Kuntonyrkkeily on saanut harrastajia Punkaharjulla, ja nyrkkeilytoimintaan pyritään edelleen panostamaan. Nyrkkeilysalilla harjoitellaan toukokuun loppuun ohjatusti viitenä päivänä viikossa.

Puruveden ympäripyöräilyssä ollaan myös tekemässä yhteistyötä tapahtuman onnistumiseksi ja pyritään saamaan mukaan myös kuntoilijoita alueelta.
Puruveden ympäripyöräilyllä pyritään kilpapyöräilyn lisäksi kokoaman yhteen pyöräilyn harrastajia alueeltamme. Pyöräily on harrastuksena lisääntynyt ja tapahtumaan voi tulla mukaan nauttimaan elokuisesta päivästä ja lähteä vaikkapa lyhyemmälle matkalle mukaan.
Nuorille järjestetään maastojuoksuja keväällä ja lumien tullessa nuortenhiihtoja.
Seuran talouden toteutumiseksi pyrkimyksenä on hankkia toimintaan varoja talkootyöllä. Talkootyö on ollut osana jo monia vuosia seuran toimintaan varojen hankkimisessa.
Punkaharjulla on keskustelua herättänyt myös kaupungin vapaa-aikatoimen avustuksien jakoperusteet. Yhdistyksen mukaan liikunta antaa terveyttä ja tuo säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksissa, joten liikuttamiseen tulisi ohjata tukea kuntalaisten hyväksi.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...