0

Juoksumenestystä Punkaharjulle – Tanja Kokkoselle viikonlopun kisoista neljä mitalia

Punkaharjulainen Tanja Kokkonen juoksi viikonloppuna menestyksekkäästi Tampere Junior Indoor Games -hallikisoissa.
Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Kokkonen pokkasi 15-vuotiaiden sarjassa kaikkiaan neljä mitalia.
60 metrin ”sileällä” Kokkonen teki henkilökohtaisen ennätyksen ja nappasi kirkkaimman mitalin. Sisäradalla 60 metriä taittui aikaan 7,87 sekuntia. Sarjassa oli valmentaja Nataliya Kokkosen mukaan sata osallistujaa.
60 metrin aidoissa Kokkonen juoksi toiseksi ajalla 9,06 sekuntia. Sarjassa oli nelisenkymmentä osallistujaa.
Mitaleja lohkesi myös viestijuoksuista. Lappeenrannan Urheilu-Miesten joukkue voitti 4 x 80 metrin aidat. 4 x 100 metrin sileällä joukkue tuli kolmanneksi.

 Tampereen kilpailu Kokkoselle talvikauden pääkilpailu. Seuraavaksi harjoittelussa ryhdytään kääntämään jo katseita kesäkauteen. Loppuviikosta Kokkonen osallistuu Pajulahdessa pidettävälle nuorten maajoukkueleirille. Muutoin harjoittelu tapahtuu kotiseudulla, pääasiassa Tanhuvaaran Urheiluopistolla.
Pääkilpailuja kesäkaudella tulevat olemaan muun muassa Eliitti- ja SM-kilpailut.
Punkaharjulaisjuoksijan vauhti on tällä hetkellä maan kärkitasoa ikäluokassaan. Kesällä Kokkonen tulee juoksemaan 17-vuotiaiden sarjassa.
– Tavoitteet ovat korkealla ja intoa löytyy. Toivotaan, että terveyttä riittää, valmentaja kertoo.

 

 

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...