0

Menestystä penkkiurheilusta

On lauantai. Aurinko paistaa pihalla ja puuteriset lumihanget kimaltelevat sen valossa. Tai niin oli ainakin ennen, kun Lahden MM-kisoissa alkoi naisten 15 kilometrin yhdistelmähiihto. Ei sitä tuon reilun puolituntisen aikana paljon pihalla paistavaa aurinkoa ehtinyt ihailla. Korkeintaan vaan laskea verhot häiritsevän auringon eteen.
En voi väittää olevani intohimoinen penkkiurheilija, mutta lauantaina koin ehkä palan siitä, mikä penkkiurheilussa ihmisiä viehättää – suuret tunteet.
Kauhistuneet henkäykset, kun heti kisan alussa kolaroitiin. Positiiviset kannustukset, kun Krista Pärmäkoski kesti kärkiporukassa. Rinnassa puristava jännitys, kun kisamatka lyhenee ja lyhenee, mutta kumpikaan kärkinaisista ei tee aloitetta ratkaisusta. Pettymyksen vihlaisu, kun Marit Björgen iskee eikä Pärmäkoski pysty siihen vastaamaan. Uuden ilon pilkahdus, kun tajuaa, että maailmanmestaruushopea ei ole häpeä, vaan oikeasti hieno saavutus.

Samanlaisia hetkiä, tulee joskus vastaan myös seuratessa paikan päällä jääkiekkoa, jalkapalloa tai pesäpalloa. Vaikka itse on tukevasti katsomon laidalla tai tv-ruudun takana, tuntuu kuin olisi itse osa peliä – pettymyksen kirpaisut ja onnistumisen riemut tuntuvat vahvoina.
Prisma Studiossa keskusteltiin viime viikolla (22.2.2017) muun muassa penkkiurheilusta, jossa esiin nousi mielenkiintoisia asioita penkkiurheilusta.
Tutkimuksien mukaan jatkuva voittaminen ei ole penkkiurheilussa parasta, vaan tappioasemasta voittoon nouseminen. Eli siis ottelut, jossa tunnetaan kaikkia tunteita aina pettymyksestä voitonriemuun, ovat niitä parhaita.
Tietyn urheilujoukkueen kannattaminen voi lisätä myös yhteenkuuluvuuden ja oman arvon tunnetta, mitkä taas ehkäisevät muun muassa syrjäytymistä.

Ohjelmassa testattiin myös vanhaa vitsiä siitä, että penkkiurheilu on yhtä raskasta kuin liikunta. Väitteelle löydettiin jopa pohjaa, sillä tulokset osoittivat, että energiankulutus puolen tunnin squash-ottelun aikana oli samaa luokkaa kuin jääkiekkokaukalon laidalla. Huomioon  tosin otettava se, että kentänlaidalla vietetty aika oli viisinkertainen urheilusuoritukseen verrattuna, eikä kuormitusta hengityselimistölle tullut urheilun tavoin.
Prisma Studiossa todettiin toisaalta myös, että suurten urheilutapahtumien aikaan ihmisiä kuolee enemmän – niin häviämisen kuin voittamisenkin seurauksena. Toisaalta keskustelussa tuli esiin mielenkiintoinen fakta Kataloniasta vuodelta 2010, jossa FC Barcelonan voitettua kolme isoa jalkapallomestaruutta, syntyvyys nousi yhdeksän kuukautta myöhemmin 16 prosenttia.
Suomessa vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen vastaavaa ei kuitenkaan nähty.

Uskallan todeta, että urheilu synnyttää monissa meissä suuria tunteita. Se puhuttaa, se itkettää ja huudattaa, muta ennen kaikkea se tuo meitä suomalaisia yhteen. Ylpeyden tunne, kun pieni suomalainen saavuttaa maailmalla menestystä.
”Tämä on meidän mitali”, vaikka emme itse asiassa edes tunne mitalin saajaa.
Ehkä me haemme penkkiurheilun kautta menestystä, johon me kaikki emme pysty. Jokainen meistä ei voi olla hiihdon tai keihäänheiton MM-mestari, mutta jokainen meistä voi olla osa sitä penkkiurheilijana.
Oona Tynkkynen
Kirjoittaja on Puruvesi-lehden avustaja, joka opiskelee liiketaloutta Jyväskylässä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...