0

Ainoa varma asia on muutos

Ajaudun usein kahvipöytäkeskusteluihin siitä, miten ennen oli asiat todella hyvin ja koulussakin opetettiin oikeita asioita. Tuosta kouluopetuksesta olen tismalleen samaa mieltä.
Minun kouluaikanani 1970-80 luvuilla opetettiin juuri niitä asioita, mitä juuri siihen aikaan pitikin opettaa. Miksi opetuksen olisi pitänyt sisältää 1940-luvun taitoja? 1970-80-luvuilla elettiin aikaa ennen digitalisaatiota. Tietosanakirjat olivat oikeita kirjoja ja puhelimella soittaessakin piti vääntää kiekkoa.

Oliko tuo aika oikeasti niin ihanaa kuin muistellaan? Itse elin vielä vanhempieni luona ja kaikki perustarpeet olivat ilmaisia ja tulivat kuin Manulle illallinen. Saattaa ehkä vaikuttaa mielikuvaani aikakauden ihanuudesta?
Olisiko tämän päivän koulussa oikeasti järkevää opettaa vieläkin noita samoja asioita? Silloinkin, 35 vuotta sitten, koululaitos pyrki olemaan aikaansa edellä ja opettamaan meille asioita, mistä kuviteltiin olevan hyötyä nyt kun me olemme aikuisia.
Nykyinenkin koululaitos pyrkii samaan. Ongelma on sama kuin 35 vuotta sitten. Millaisia taitoja tämän päivän 10-vuotias tarvitsee 2050-luvulla? Se joka tietää, ilmoittautukoon.

Koska luulen, ettei tietäjiä ole jonoksi asti, vastaan yleisellä tasolla. Opetettavat asiat eivät voi olla ainoastaan yksittäisiä taitoja, vaan jatkuvan oppimisen mahdollistavia taitoja. Opettajalle, oppilaalle ja vanhemmalle näiden yleisellä tasolla olevien taitojen oppimisen arviointi on hankalaa. Menee helposti osastolle: ”hömppää”..
Nostalgia on mukavaa ja jotenkin meille kaikille yhteistä. Pyrkiminen vanhoihin hyviin aikoihin on varmasti ihmiselle sisäänrakennettu ominaisuus. Kun menneisyys on meille kaikille tuttua, se tuntuu turvallisemmalta. Tulevaisuutta taas emme voi ennustaa ja se tuppaa pelottamaan.
Juttelin joku vuosi sitten savonlinnalaisen jo ikääntyneen paikallispoliitikon kanssa, ja hän kertoi ne samat, sata kertaa kuullut koulumatkatarinat: silloin kun minä kävin koulua, hiihdin joka aamu viisi kilometriä kouluun ja joka paikassa vaanivat sudet ja karhut. Koulun sisälläkin oli niin kylmä, että hengitys höyrysi. Nykyajan lapset ovat sitä ja tätä…

Hyvien tapojen mukaisesti nyökyttelin. Jälkeenpäin mietin ihan toista. Pitäisikö oikeasti vanhojen ”hyvien” aikojen palata? Jos vanhojen aikojen pitäisi palata, niin miksi? Siksikö, että koska sinulla oli vaikeaa, kaikkien nykylastenkin kuuluu kärsiä?
Tulisiko vanhoilla konsteilla nykylapsista yhtä ”hyviä” kuin sinusta? Minun mielestäni yhtä hyvä ei riitä. Nykynuorista pitää tulla paljon parempia kuin meistä. Askeesi ei siinä auta.
Näin nostalgisissa tunnelmissa on mukavaa miettiä omaa kouluaikaa. Vaikka näin jälkeen päin tuntuu, että kaikki oli helppoa ja turvallista, taitaa aika olla kullannut muistot.
Yläkoulun oppilaiden kanssa jutellessani mieleeni tulvahtaa takaumia omilta yläasteajoiltani. Nykyisillä yläkoululaisilla tuntuvat olevan täsmälleen samat ilot, surut ja haasteet kuin meilläkin aikoinaan.
Vaikka kaikki kehittyy valtavaa vauhtia, yksi asia on ja pysyy: jokaisen on näköjään kasvettava lapsesta aikuiseksi, henkilökohtaisesti.

 
Sami Mikkonen
Kirjoittaja on Enonkosken koulussa työskentelevä savonlinnalainen opettaja.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...