0

Ratsastus- ja luontoelämyksiä läpi kesän – Harjutalli aloittaa toimintansa

Punkaharjulainen Aurinkolaukka laajentaa toimintaansa ja tarjoaa kesäkuun alusta lähtien erilaisia ratsastuselämyksiä Punkaharjun harjualueella. Harjutalli-konseptin kehittäjinä ovat Soile Lötjönen ja Leena Paaskoski. 

Aurinkolaukan islanninhevosia siirretään toukokuun lopulla Kruunupuiston pyörittämän Finlandian vieressä olevaan Mäntyniemeen. Hevoset laiduntavat paikalla koko kesän. Paikalle sijoittuu myös Harjutallin ”tukikohta”. Harjutalli tarjoaa ensi kesänä palveluitaan elokuun loppuun saakka. Lähiympäristön kerrotaan tarjoavan monipuoliset mahdollisuudet eri mittaisten issikkavaellusten toteuttamiseen. Harjualueen polkuverkoston lisäki hyväksi havaittuja reittejä löytyy esimerkiksi Metlan tutkimuspuistosta.

Harjutallin yhteistyökumppaneina toimivat Metsähallitus ja Kruunupuisto. Metsähallituksen väen mukaan toiminta istuu hyvin suojelualueen kehittämisstrategiaan. Punkaharjun matkailuyrityksissä Harjutallin toimintaa pidetään hyvänä lisänä alueen tarjontaan.

Aurinkolaukka on järjestänyt harjualueella vaelluksia aiempinakin kesinä – tosin vain lyhyinä kokonaisuuksina. Nyt palvelut ovat käytettävissä alueella läpi kesän.

 

Lue lisää Harjutallin toiminnasta seuraavasta Puruvesi-lehdestä.

Kommentteja aiheesta “Ratsastus- ja luontoelämyksiä läpi kesän – Harjutalli aloittaa toimintansa

  • 21.2.2017 at 14:13
    Permalink

    Aivan upea uutinen!!?

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...