0

Virastotalon uusi käyttö kartoitetaan maltilla – Toivo Malinen aikoo työstää asiaa rauhassa

Kerimäen virastotalon ostanut Toivo Malinen aikoo katsastaa rauhassa, mitä uutta käyttöä Savonlinnan kaupungilta tyhjentyneeseen kiinteistöön löytyy.
– Tässä ei kannata hötkyillä. En ole vielä tunnustellut yhtään mahdollisuuksia, mutta pitää luottaa itseensä sen verran että jotain löytyy, sanoo Malinen.
Myös talon kunto pitää käydä ensi alkuun läpi. Peruskunnoltaan kiinteistön pitäisi olla kohtuullisen hyvässä jamassa.
Malinen aikoo lähiaikoina ensin käydä neuvonpitoa paikallisten tahojen kanssa ja työstää jatkosuunnitelmia neuvottelujen pohjalta.
– Pitää nyt ensin kollata kaikki mahdolliset paikalliset vuokralaiset, tuumaa hän.

Malinen toimi pitkään Kerimäen yhtenä yrityskummina. Hän on ollut jo toistakymmentä vuotta kirjoilla Kerimäellä, vaikka viettääkin eläkkeellä edelleen paljon aikaa Lahdessa, missä laaja yritystoiminta on jo siirtynyt omien poikien nimiin.

Lue lisää 9.2. Puruvedestä tai näköislehdestä osoitteessa puruvesi.net.

 

Kommentteja aiheesta “Virastotalon uusi käyttö kartoitetaan maltilla – Toivo Malinen aikoo työstää asiaa rauhassa

  • 9.2.2017 at 12:59
    Permalink

    Kyllä x-appiukko tietää mitä tekee sille talolle !

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...