0

Etelä-Savon Urheilugaalassa jälleen paljon palkitsemisia – katso kaikki nimet ja seurat!

Etelä-Savon Urheilugaalassa palkittiin perjantaina 27.1. koko joukko urheilijoita ja urheilun saavutuksia. Tilaisuus pidettiin Mikkelissä.
Etelä-Savon kuntien valitsemiksi Vuoden liikuttajiksi 2016 valittiin seuraavat:
Enonkoskelta palkittiin Tiina Rantala, joka on edistänyt kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta ja mahdollisuuksia. Hän on toiminut pitkäaikaisesti Karvilan Kivekkäissä ja edistänyt nuorten liikkumista esimerkillisellä tavalla.
Hirvensalmelta palkinnon pokkasi Pöyryn Pantterit ry. Yhdistys liikuttaa noin 30 henkilöä, ja ikähaitari noin 12-40 vuotta, ja lajeina ovat salibandy ja jalkapallo.
Joroisesta palkittiin Ahti Kutvonen. Kuvansin Kuohu ry. on vuonna 1948 perustettu yleisseura, joka tällä hetkellä keskittyy vahvasti yleisurheiluun ja aikuisten kuntoliikuntaan. Jäseniä seuralla on 235. Ahti Kutvonen on ollut seuran johtokunnassa 42 vuotta ja saman ajan järjestellyt erilaisia yleisurheilukisoja ja kuntoilutapahtumia Joroisissa. 70 vuotta järjestetyn Kuvansin halkijuoksun järjestelyissä hän on ollut 42 vuotta.
Kangasniemeltä palkittiin Kangasniemen Budoseura Katana ry:n lasten liikkari, Mikkelistä Mikkelin Jukurit, Mäntyharjulta Janne Mäntynen, Niko Purtonen ja Jarmo Savolainen. Kolmikko ideoi ja oli myös pitkälle toteuttamassa Kirkonkylälle noussutta disc golf -rataa, jonka myötä myös frisbeegolfina tunnetun lajin harrastaminen paikkakunnalla sai aivan uusia ulottuvuuksia.
Pieksämäeltä palkinnon sai Pirjo Repo, joka toimii ohjaajana Pieksämäen kaupungin perusturvan päihde- ja mielenterveysyksikössä.
Puumalan palkittava oli Loistetta elämään, ja sen liikuntapalvelut ovat tuoneet Puumalaan uusia liikuntalajeja, kuten zumban, piloxingin, laviksen ja viimeisimpänä sup-lautailun. Loisteen omistajat Merja Kyhyräinen ja Jenni Kosonen-Matikainen ovat pitämiensä tuntien lisäksi aktiivisesti mukana liikuttamassa puumalalaisia erilaisissa tapahtumissa.
Rantasalmelta palkittiin Rantasalmen Urheilijat ry, ja perusteluina on pitkä ja aktiivinen toiminta urheilussa ja liikuttamisessa. Rantasalmen Urheilijat ry täytti 90 vuotta kuluvana vuonna.
Savonlinnan palkittu oli Kerigolf. Kerigolfin golfyhteisö on toiminut seudulla jo reilut 27 vuotta. Yhteisössä toiminnan mahdollista-jana ovat golfyhtiö Kerigolf Oy ja urheiluseura Kerigolf ry. Seura on perustettu vuonna 1989 ja on Savonlinnan alueella toimivista urheiluseuroista jäsenmäärältään suurin, nykyinen jäsenmäärä on 820.
Sulkavalta palkittiin Sulkavan moottorikerho. Sillä on Sulkavalla pitkät perinteet, se on perustettu 7.3.1978. Moottorikerho liikuttaa lapsia, nuoria ja aikuisia sekä järjestää kunnassa ja seudulla harraste- ja kilpatoimintaa.
Juva palkitsee myöhemmin 575-juhlavuoden aikana vuoden 2016 toimijat.

Vuoden nuoreksi urheilijaksi Urheilugaalassa valittiin Reetta Joronen. Savonlinnan Riennon kasvatti Reetta Joronen voitti 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelun 800 metriä Tampereen Ratinassa. Joronen oli selkeä ykkönen ajalla 2.18,68. Juoksu oli hieno päätös loistavalle kaudelle joka tuotti Reetalle myös kaksi SM-kultaa.
Vuoden vammaisurheilijaksi valittiin Timo Nyström. Mikkelin Ampujat sijoittui näkövammaisten MM-kilpailuiden makuuammunnassa neljänneksi Puolassa 11.11.2016 käydyssä finaalikilpailussa. Nyström sijoittui kovatasoisissa kilpailuissa hei-kommassa lajissaan pystyammunnassa 17:ksi, mutta paransi roimasti makuuammunnassa. Hän selviytyi viimeisenä eli kahdeksantena kilpailijana makuuammunnan peruskilpailusta tuloksella 629,6 finaaliin ja paransi vielä finaalin kahdeksan ampujan pudotuskilpailussa ollen lopulta MM-finaalin neljäs 4.
Vuoden urheiluteko oli Vaakuna-ralli. Mikkelin Urheiluautoilijat kokosi Suomen kansallisen ralliparhaimmiston jälleen helmikuiseen MM-ralliin Mikkeliin. Torilla tunnelma nousi taivaisiin, kun Juha Salo kukisti tiukassa sekunti-kamppailussa norjalaisen Ole Christian Veibyn 2,3 sekunnilla ja kaarsi voittajakorokkeelle.
Vuoden joukkueeksi valittiin Mikkelin Jukurit, joka nousi SM-liigaan ja on pelannut huikean syksyn.
Vuoden valmentajaksi nimettiin Jarkko Pitkänen. Pitkään ja tuloksellisesti Mikkelin Nyrkkeilijöiden valmentajana toiminut Jarkko Pitkänen on toiminut myös Suomen Nyrkkeilyliiton päävalmentajana. Ja menestystä on tullut, tulihan Suomen ainoa mitali Rion olympialaisissa juuri nyrkkeilyssä Mira Potkosen ansiosta.
Vuoden seuraksi valittiin Juniori-STPS Savonlinnasta, Vuoden Sinettiseuraksi Mikkelin Luistelijat ja Vuoden urheilijaksi Esa-Pekka Lappi. Pieksämäen ralliässä varmisti luokkansa maailmanmestaruuden Australian osakilpailussa. Huippunopea kuljettaja siirtyy 2017 Toyotan WRC-talliin Tommi Mäkiselle.
Elämänurapalkinto, Veikkauksen Jokeri-palkinto ja Mini uuno -palkinto luovutettiin Markku Leväiselle, joka toimii Rajupusu-monitoimihalli Oy:n toimitusjohtajana. Leväinen on ollut pitkäjänteisesti kehittämässä Rantasalmen Urheilijat ry:n jääurheilua ja  jääkiekkoa.
Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi valittiin Jukurien suosikkeja kumartamaton avaus SM-liigassa. Se oli yleisön valinta.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...