0

Postinkanto

Alan nyt kirjoittamaan vaikeasta asiasta, koska joudun moittimaan postin kulkua raskaalla tekstillä.
Muutimme Rovaniemeltä kuusitoista vuotta sitten tekopitäjään Kerimäelle ja tarkasti ottaen olen ensi parkasuni parkaissut Kolvonjoen myllytuvassa 1941.
Otetaanpa tuosta sota-ajasta pitkä loikka tähän päivään ja kirjoitellaan postin kulusta lähettäjältä vastaanottajalle. Tänne maaseudulle esimerkiksi meille postit jaettiin aamupäivisin.
Viime toukokuun alun jälkeen jos kävelit varttia vaille kuusi hakemaan postia, se ei ollut laatikossa, mutta kun hakemaan postiasi vartin yli kuusi, niin siellähän se laatikossa odotti hakijaansa.
No, se siitä ensi-ihmettelystä, että kaitpa tämä on jokin tilapäinen viivykki postin kulussa. Ei ollut tilapäinen jakeluhäiriö; kun kevätkesällä alkoi ruoho kasvamaan, kuultiin selityksistä ihmeellisimpiä. Esimerkiksi: postinjakajat leikkaavat ihmisten nurmikoita päiväsaikaan ja illansuussa jaetaan postit.

Tästä seurasi välittömästi, että meidän maalla asuvien lähettämät kirjeet eivät enää ehdi jatkokuljetuksiin, siis vuorokauden viive heti lähtöpäässä.
Tosiaan, meillä täällä maalla on pieni etu ollut, kun laitamme lähtevät postit laatikkoon ja sen laitaan keltaisen ”klipsin”, niin postiljooni tietää ottaa laatikosta lähtevät ja jättää tulevat postit tilalle.

Mutta ei aina mene näin supsikkaasti. Minulla on vieläkin muistissa, kun olin luvannut asiakirjan allekirjoitettuna olevan huomenissa Rovaniemellä. Menin iltapäivällä laatikolla varmistamaan, että se kirja varmasti on lähtenyt. Ei ollut, koska sinä päivänä ei meille ollut postia.
Hyppäsin autoon ja vein sen kirjeen Savonlinnan pääpostille. Yli kolmenkymmenen kilometrin ajelu minulle tuli, mutta sopimustemme mukaisesti lähetys oli seuraavana päivänä Rovaniemellä.

Postin lajittelu se vasta huolellisten ja lukutaitoisten henkilöiden työtä onkin. Pakko on mainita, että Savonlinnan lajittelukeskuksessa ei kaikki natsaa kohdilleen.
Esimerkkinä voin mainita noin kuukauden takaisen sattumuksen. Taas meillä yöpyi meille kuulumatonta postia ja vaimo vei sen aamupäivällä merkkiklipsin kanssa laatikkoon.
Illansuussa hän alkoi pähkäillä, onkohan se eilinen vieras posti jatkanut matkaansa. Ei ollut, mutta ei meillekään ollut postia.
Siis Siri-koiramme sai nyt jäädä pikitien vieruksiin tutustumaan, ei kuitenkaan pitkäksi aikaa, koska postiauto pölähti paikalle.
Sirkka oli ojentanut sen eilen tulleen meille kuulumattomana postin postinjakajalle. Anteeksi, hän sanoi ja melkein oli jo päästä lähtemään, kun Sirkka ehti näyttämään meille tullutta postia: ei tässä täsmää meidän osoite eikä sukunimikään.
Taas kuului anteeksi ja hän loihe lausumaan, että ei tämä minun vika ole, nämä postit lajittelee aivan eri henkilöt.

Virkamieslain valassa korostettiin postaalisten salaisuuksien noudattamista. Toteutuuko valan velvoitteet nykyisin, on aiheellista kysyä.
Nyt on aika paljastaa, mistä ammatista olen leipäni tienannut. Siihen aikaan oli jo suunnilleen osattava postisäännöt ulkoa, jos meinasi läpäistä kokeet ja päästä postimieskurssille.
Allekirjoittaja on kuvan kurssinumeron ja vuosiluvun vieressä vasemmalla.

Jaakko Juuti
Kerimäki

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...