0

D.O. Saimaa -merkki antaa järvikalalle laatutakuun

Kalanjalostukseen erikoistunut Kerimäen Kalafile Oy tuottaa Kerimäen Pihlajaniemen kylällä kuudella työntekijällä vuodessa noin 100 000 kiloa kalajalosteita.
Pääosassa nykyään ovat kasvatetut lohi, kirjolohi ja siika, mutta imagon kannalta jopa tärkeämpiä ovat järvikalat muikusta kuhaan, haukeen ja ahveneen.

Nyt Kerimäen Kalafileellä on järvikalojen markkinoinnissa yksi merkittävä uusi valtti. Yritys sai järvikalajalosteilleen marraskuussa Etelä-Savon maakuntaliiton myöntämän D.O. Saimaa -alkuperämerkin, ensimmäisten kahdeksan yrityksen joukossa koko maakunnassa.
D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen alueellinen alkuperämerkki. Se kertoo kuluttajille, ravintoloitsijoille ja kauppiaille, että tuote tai raaka-aine on valmistettu tietyllä maantieteellisellä alueella, korkeita laatukriteerejä noudattaen.
Toimitusjohtaja Kitta Luukkasen mukaan Kalafile haki merkkiä, koska yrityksen tuotteet kestävät laatuvertailun.
– Teemme paljon yhteistyötä ravintoloiden kanssa. Merkintä antaa nyt tuotteista uuden laatutakuun ravintoloille, havainnollistaa Luukkanen.
– Myös kuluttajat ovat koko ajan valveutuneempia ja haluavat jalostusasteen kasvaessa tietää tuotteista yhä enemmän.
 
D.O. Saimaa -merkin saaminen ei ollut läpihuutojuttu. Koko tuotantoprosessi käytiin läpi ja omavalvonnan sekä kalojen jäljitettävyyden piti olla kunnossa. Hakemusta piti täydentää valintaraadin lisäkysymysten mukaan.
Kalafile jalostaa kaloja monipuolisesti: savustettuna, loimutettuna ja muurikkapannulla paistettuna.
– Viisi vuotta sitten lähti vielä kokonaistakin, käsittelemätöntä kalaa maailmalle, mutta nykyään ei juuri lainkaan. Helppo käytettävyys ja ruodottomuus on tullut entistä tärkeämmäksi, sanoo Kitta Luukkanen.

Lue lisää 29.12. Puruvedestä

Kommentteja aiheesta “D.O. Saimaa -merkki antaa järvikalalle laatutakuun

  • 30.12.2016 at 05:28
    Permalink

    Hieno homma, tsemppiä ja hyvää Uutta Vuotta!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...