0

Oman elämän shakkipeli

Lukiossa saa vastailla moneen eri otteeseen, mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa. Eivätkä nämä kysymykset rajoitu aina välttämättä kouluun, vaan sukujuhlissa vähintäänkin tädin kummin kaima kyselee, mikä haluat olla isona.
Välillä jopa tuntuu, että selvä vastaus täytyisi tulla kuin suoraan apteekin hyllyltä. Jos ei ole suunnitelmaa jatkosta, tuntuu kuin olisi pudonnut kelkasta. Muiden ihmisten odotukset tuottavat jopa stressiä päätösten tekemiseen.
On kuitenkin muistettava, että vain omalla päätöksellä on lopulta merkitystä.

Lukion jälkeen monella koittaa haku johonkin korkeakouluun. Hakuprosessin aikana on muistettava, että opiskelupaikan on oltava mieluinen, koska korkeakoulussa vietetään monta vuotta, pidempään kuin lukiossa.
Korkeakoulut avaavat mahdollisuuksia tulevaisuuden työelämään, mutta opiskelun on kuitenkin oltava mieluisaa, sillä tulevaisuuden työelämä pohjautuu opintoihin.
Mitä järkeä on lähteä opiskelemaan linjaa, jota ei jaksa hoitaa kunnialla loppuun? Jos venäjän kielioppi ei kiinnosta nyt missään määrin, onko tulevaisuuden työ sittenkään venäjän kielen tulkki?

Minulla oli selvät sävelet jo yläkoulussa, että minusta tulee lääkäri – ihmisten pelastaja. Nämä suunnitelmat tuhoutuivat kuitenkin jo lukion alussa, kun en edes valinnut lääketieteeseen tarvittavia aineita. Ei ollut helppoa hyväksyä, ettei minusta ikinä tulisi lääkäriä.
Oli kuitenkin tehtävä valintoja opiskelun suhteen, eikä minulla ollut aikaa pänttäillä joka päivä koulukirjoja. Minulla oli muutakin elämää, esimerkiksi urheilu, johon käytin aikaa, koska tavoitteet sen suhteen olivat asetetut.

Nyt lukion toisella vuosiasteella olen saanut aivan hullujakin ideoita tulevaisuuden suhteen. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä niiden eteen, ja mikä parasta, minulla on niin paljon motivaatiota, että sitä riittäisi vaikka jaettavaksi.
Olen niin iloinen tällä hetkellä, että loistan kuin aurinko Naantalissa. On kuitenkin mahdollista, että suunnitelmat ehtivät muuttua radikaalisti tai ensimmäinen hakukerta korkeakouluun ei riitä. Se ei kuitenkaan ole lopullista, vaikka takaiskut ehkä hidastavatkin päämäärän saavuttamista.
Asioilla tuppaa kuitenkin aina olemaan tapana järjestyä parhain päin.

On silti tärkeää, ettei lukiolaisia hoputeta tekemään valintoja tulevaisuuden suhteen, koska se vain lisää ahdistusta.
Väärät valinnat voivat vähentää positiivista näkemystä tulevaisuudesta ja mikä pahinta, saada opiskelijan tarpomaan hampaat irvessä sellaisen asian vuoksi, josta hän ei todellisuudessa edes hyödy. Minunkaan ei ole helppoa hyväksyä, ettei elämääni ole vielä valmiiksi käsikirjoitettu.
Annetaan jokaiselle nuorelle mahdollisuus heittäytyä elämän vietäväksi ja näin löytää oma polku, vaikka välillä sen löytäminen on kuin shakkilaudalla matkustamista.

Elisa Koikkalainen
Kirjoittaja asuu Kerimäen Anttolassa, urheilee aktiivisesti ja opiskelee Kerimäen lukiossa.

 

Nuori, kirjoita Puruveteen!

Punkaharjulla asuva ja Parikkalan lukiossa opiskeleva Elias Nolte sekä Kerimäellä lukiota käyvät Mira Montonen ja Elisa Koikkalainen ovat aloittaneet Puruvesi-lehden Nuorten silmin -kolumnikirjoittajana. Lisääkin nuoria on lupautunut rinkiin, ja heidän tekstejään voimme lukea myöhemmin.
Puruvesi-lehti tapasi viime lukuvuoden lopulla Punkaharjulla ja Kerimäellä työskenteleviä opettajia, ja tapaamisessa heräsi innostus tarjota lehdestä palstatilaa nuorille, joilla on kirjoittamisen paloa.
Opettajat veivät viestiä kouluille, ja kehkeytymässä on kirjoittajien rinki.
Toiset nuoret kirjoittavat useammin, toiset harvemmin. Mutta yhteistä nuorille ja heidän teksteilleen on se, että aiheet ovat nuorten omasta elämästä ja kiinnostuksen aiheista. Aihepiiri on vapaa.
Puruvesi-lehti julkaisee mielellään kaikkien muidenkin kuin nyt esillä olleiden nuorten – ja lasten – kirjoituksia. Niitä voi lähettää toimitukseen osoitteella janne.tiainen@puruvesi.net.
Käytännön asioista, kuten tekstien mitoista ja kirjoittajien valokuvista voi myös soittaa suoraan päätoimittaja Janne Tiaiselle numeroon 044-783 4244.
Ja vinkiksi nuorille: teksteistä myös maksetaan pieni rahallinen korvaus.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...