0

Punkaharjulaissyntyinen Niina Härkönen Nuorkauppakamarin aluejohtajaksi

Punkaharjulta kotoisin oleva Niina Härkönen on valittu Suomen Nuorkauppakamarin aluejohtajaksi vuodelle 2017. Aluejohtajana Härkönen edustaa aluettaan Suomen Nuorkauppakamarien hallituksessa.

Härkösen alueella on 13 nuorkauppakamaria ja noin 400 jäsentä Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Uudenmaan ja Hämeen alueelta, mukaan lukien Savonlinnan Nuorkauppakamari.

Paikalliset nuorkauppakamarit ovat osa kansallista ja kansainvälistä verkostoa, jossa 18-40 -vuotiaat jäsenet ovat aktiivisia tapahtumien ja palvelujen kehittäjiä yhdessä toiminta-alueidensa muiden toimijoiden kanssa.
Yhdistykset kehittävät jäsenistöään ja ympäröivää yhteiskuntaa sekä vauhdittavat jäsentensä menestymistä työelämässä.
Ensi vuonna Suomen Nuorkauppakamari ry täyttää 60 vuotta ja Savonlinnan Nuorkauppakamari ry juhlii 55-vuotista toimintaansa.
– Aluejohtajuus on hieno mahdollisuus kehittää laajemmin ja näkyvämmin yhteistoimintaa nuorkauppakamarien, kuntien ja alueiden asukkaiden kanssa. On mahtavaa. että vastuualueelleni kuuluu myös kotipaikkani. Henkilökohtaisesti tämä on erinomainen kasvun paikka johtajana, sanoo tänä vuonna Kotkan Nuorkauppakamarin puheenjohtajana toimiva Niina Härkönen.
Tänä viikonloppuna Suomen paikalliskamareiden puheenjohtajat, alueorganisaatiot ja kansallinen hallitus kokoustavat Rantasalmen Järvisydämessä. Johtajuusakatemiaan saapuu yli 120 nuorkauppakamarilaista ympäri Suomen verkostoitumaan ja kouluttautumaan ensi vuoden virkoihin ja tehtäviin.
Suomen Nuorkauppakamariin kuuluu 71 paikallisyhdistystä ja noin 2500 jäsentä.
Nuorkauppakamarin tavoitteena on tarjota jäsenilleen eväitä työelämään johtajuuskoulutuksen erilaisten projektien ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden kautta.

 

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...