0

Logiikka ontuu Savonlinnan päätöksenteossa

Jättimäinen maakunta- ja sote-uudistus etenee pääosin nykyistä maakuntajakoa noudatellen. Lakiluonnoksen perusteella Etelä-Savoon kuuluvat kaikki nykyiset kunnat paitsi Heinävesi ja Joroinen.
Monissa maakunnissa on uudistusta viety hyvässä hengessä eteenpäin, mutta toisin on meillä Etelä-Savon Savonlinnassa. Vastoin lakiluonnoksen muodossa esitettyä toivetta me emme halua enää kuulua Etelä-Savoon.
Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kaupunki näkee parhaana ratkaisuna, että Savonlinna liittyisi Pohjois-Savon maakuntaan ja siten myös sote-tuotantoalueen suunta olisi Kuopio. Tämä – mielestäni perusteeton – itsepäisyys saattaa käydä kaupungille kalliiksi.
Vanha sananlasku kuuluu: ”Hädässä ystävä tunnetaan”. Olemme tehneet Etelä-Savolle ja Mikkelille selväksi, että me emme enää halua kaveerata heidän kanssaan. Nyt Savonlinnalla on OKL:n menetyksen myötä todellinen hätä kädessä, jonka johdosta vaadimme valtiolta kompensaationa muu muassa  420 uutta ammattikorkeakoulun (Mamk/Xamk) aloituspaikkaa.

Näille vaatimuksille haluamme luonnollisesti Mikkelin ja maakuntaliiton tuen. Ensin moititaan, sätitään ja haukutaan, mutta sitten kuitenkin edellytetään solidaarisuutta ja myötätuntoa itselle tärkeässä asiassa.
Mistä tällainen ajattelu sitten juontaa? Historiasta tietenkin osittain, mutta suurin syy taitaa on kuitenkin olla huono itsetuntomme. Nyt meidän savonlinnalaisten tulee nostaa pää pystyyn ja muuttaa ajattelumme kulkemaan positiivisuuden kautta. Mietitään omia vahvuuksiamme ja tuodaan ne ylpeästi esiin.

Ei aina pidä lähteä siitä, että olemme kuitenkin Mikkeliä pienempi, köyhempi ja huonompi. Otetaan mallia vaikka vajaan 70 000 asukkaan Keski-Pohjanmaan ajattelutavasta. He ovat luvanneet hoitaa myös naapurimaakuntien sote-palvelut, jos naapurit eivät siihen itse kykene.
Lisäksi täytyy muistuttaa eräälle NHL-vertausta käyttäneelle valtuutetulle, että uudistuksen myötä sote-rahoitus siirtyy valtiolle. Toinen kysymys on, ottaisiko Pohjois-Savo meidät hoteisiinsa. Tuskinpa. NHL:ssäkin seura valitsee pelaajansa eikä päinvastoin.
Etelä-Savossa vaikutusvaltamme on asukasmääriin perustuen noin kaksinkertainen Pohjois-Savoon verrattuna. Etelä-Savon Maakuntaliitto on moneen kertaan sekä maakuntajohtajan että maakuntahallituksen puheenjohtajan suulla vakuuttanut, että sekä Mikkelin että Savonlinnan sairaalat tulevat säilymään.

Jos mikkeliläiset ovat hyviä tekemään lonkkaleikkauksia, antaa heidän tehdä niitä ja operoidaan me Savonlinnassa omilla vahvuusaloillamme. Uskon ja luotan, että sairaaloiden viisaat päättäjät saavat hyvän ”tuotemixin” aikaan.
Tietenkin joudumme jatkossakin tukeutumaan myös KYS:n palveluihin, mutta teemme sen tulevaisuudessa maakuntana yhdessä Mikkelin kanssa. Lopetetaan kaksilla rattailla ajaminen ja ryhdytään vilpittömästi kehittämään Etelä-Savon maakuntaa.
Meillä pitäisi olla siihen hyvät edellytykset, sillä ovathan sekä maakuntahallituksen puheenjohtaja että 1. varapuheenjohtaja savonlinnalaisia.

Ari Ora
Punkaharjun Kokoomus ry:n puheenjohtaja ja Etelä-Savon maakuntauudistuksen ohjausryhmän jäsen
Punkaharju

Kirjoita Puruveteen!
Kirjoita mielipiteesi jostakin ajankohtaisesta asiasta.
Tekstin mitta mielellään enimmillään 3 000 merkkiä välilyönteinen.
Suosimme omalla nimellä kirjoittamista, mutta julkaisemme myös nimimerkkikirjoituksia.
Liitä aina mukaan yhteystietosi, ne jäävät vain toimituksen tietoon.
Kirjoita sähköpostilla uutiset@puruvesi.net tai kirjepostilla Puruvesi/Lukijan mielipide, Kauppatie 16, 58500 Punkaharju.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...