0

Kirkkorannan liikuntapuisto halutaan saada valmiiksi Kerimäellä

Kerimäen Kirkkorannan liikuntapuisto halutaan saada valmiiksi ensi vuoden aikana.
Aluejohtokunta varasi tämän vuoden talousarviostaan 25 000 euroa, jotta puistoon saadaan ympärysaitaa, oleilukatos, penkkejä ja valaistus. Näin saadaan käytetyksi loput 8 600 euroa tälle vuodelle myönnettyä valtionavustusta.
Aluejohtokunta esittää teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi jatkorakentamissuunnitelmaa, jonka toteuttamiseen pitäisi varata ensi vuoden talousarvioon 56 600 määräraha.
Raha kaivettaisiin normaaleista investointirahoista tai siirtämällä käyttämättömiä Kerimäen kuntaliitosinvestointirahoja. Tavoitteena on ensi vuodelle noin 17 000 euron valtionavustus.
Ensi vuonna olisi tarkoitus tehdä vielä lisää ympärysaitaa ja toinen oleilukatos. Samalla laajennettaisiin ulkokuntoilualuetta luontotornin suuntaan.
Alkuperäisessä suunnitelmassa olleesta monitoimiareenasta on luovuttu, koska sellaisia on jo kaksi koulukeskuksen pihalla.
Aluejohtokunta esittää myös Sepänraitin ja Ainolan leikkipuistojen poistamista käytöstä, jolloin niistä voitaisiin siirtää hyväkuntoisia välineitä liikuntapuistoon. Molemmat leikkipuistot ovat puolen kilometrin säteellä liikuntapuistosta.
Lopputöillä liikuntapuistosta saataisiin viihtyisämpi ja turvallisempi.
Jatkorakentamisen toteutuminen edellyttää, että aluehallintovirasto myöntää valtionavulle jatkoaikaa ensi vuodelle ja hyväksyy muutetun suunnitelman.
Liikuntapuiston rakentamiskustannuksiksi tulisi näillä ratkaisuilla yhteensä noin 200 000 euroa. Tänä vuonna hankkeeseen on käytetty yhteensä 110 000 euroa, josta valtionavustus kattaa 31 000 euroa.
Aluejohtokunta varasi tälle vuodelle myös runsaat 10 000 euroa kevyen liikenteen väylän valaisukseen liikuntapuiston ja luontotornin väliltä. Valot on määrä asentaa lokakuun loppuun mennessä.

 

 

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...