0

Arjen luksusta

Kännykkään piippasi viesti. Vaikka ruuanlaitto oli kesken, oli kurkistettava mistä viesti kertoi. Jos vaikka joku ilmoittaisi piipahtavansa vierailulle, sillä paras kesäloma-aika oli parhaillaan.
Lapsenlapsihan se siellä kyseli onko kananmuna välttämätön karjalanpiirakoiden täytteessä, totesin viestiä lukiessani. Nuori oli päättänyt vapaapäivänään yllättää kaverit karjalanpiirakoilla. Tähän pitää vastata heti, ajattelin ja siirsin paistipannun lieden laidalle perunoiden jatkaessa kattilassa iloista pulputustaan. Näppäilin viestiin vastaukseksi, että ei ole.

Samalla alkoivat muistikuvat kuljettaa leivontahetkiin. Kuviakin noista tuokioista on paljon napsittua, kun leivontaa on yhdessä harrastettu niin juhliin kuin arjen iloksi.
Eräässä kuvassa pieni leipuri istuu syöttötuolissa valkea myssy syvälle otsalle valahtaneena. Vasen käsi lepää muovipussiin käärittynä pöydällä. Pussikääre on siksi, että sormenpäät pysyisivät puhtaina ja laastarit paikoillaan. Edellisenä päivänä kun oli sattunut pieni haaveri. Toinen käsi touhuaa ahkerasti sämpylätaikinan palaa liikutellen. Leipurin suun ympärys on meikattu jauhoin ja taikinoin.
Herkkiä ja liikuttavia olivat myös ne hetket, kun päiväkodin leivontapäivän jälkeen lapset tulivat tuomaan ukolle ja mummolle maistiaisia. Talouspaperin kätköistä kaivettiin esille pieni paistoksen pala, jota yhdessä ihailtiin ja maisteltiin.
Tuokiot ovat olleet arjen luksushetkiä aivan kuin äskeinen viestikin. Ihan kuin olisin muutaman sentin kasvanut pituutta palatessani viestin näppäilyn jälkeen ruuanlaiton pariin.

Kaari Utrio kehottaa meitä isovanhempia opettamaan lapsenlapset kutomaa sukan kantapää, leipomaan, säästämään pikku summa joka viikko, imuroimaan huonekalut ja tervehtimään ikäihmisiä seisaallaan. Näin pahoinvointi vähenee, kun tehdään järkevää työtä, jolla on merkitystä arkielämässä selviytymisestä.
Joskus työtehtävän saatuaan kyselee mielessään, että onko tämä nyt ihan järkevää. Näin kyselin päiväkirjassani alkaessani lastenkotiharjoittelun Penkereen lastenkodissa kauan sitten. Oli käsillä toukokuun viimeiset päivät. Ensimmäisiä tehtäviäni oli toisen harjoittelijan kanssa istuttaa viisisataa mansikan tainta.
Se oli melkoinen urakka kahdelle kahdeksantoista kesäiselle nuorelle. Ei tainnut istutustyö liipata läheltäkään lastenhoitoa, vaikka kyseessä oli valvottu harjoittelu. Sitä aikaa ei oltu turhan tarkkoja työn laadusta eikä määrästä. Pääasia, että tehtiin työtä.
Illalla huokailin uupuneena, että kuinkahan tästä jaksosta selvitään, kun alkutaival on näin rankka. Alkuun päästyämme sujuivat kuitenkin sutjakasti niin suursiivoukset, kasvimaan teko kuin jälkilypsykin karjakon vastatessa konelypsystä. Iltaisin väsyneinä purnasimme ilmaisen piian osaa.

Toki me saimme lasten parissakin työskennellä ja oppia uutta. Niinä viikkoina tuli opittua monilta paljon ja jokaiselta jotakin. Lapset opastivat meitä vapaa-aikanamme metsään luontoretkelle.
Oli liikuttavaa miten nuo raisut pojat rauhoittuvat metsään päästyään. He suhtautuivat suurella hartaudella muurahaisen pesään ja muutamiin linnunpesiin, joiden läheisyydessä he seurasivat poikasten kehitystä. Lasten parissa metsässä me vietimme harjoitteluviikkojemme luksushetkiä.
Enni Holi
Kirjoittaja on kirjoittelua
harrastava punkaharjulainen.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...