0

Odotukset ovat hyvät

Savonlinnan seudun uutispommina voidaan pitää sitä, että kiinalaiset sijoittajat ovat kiinnostuneita teollisuushankkeista, koulutusmahdollisuuksista ja myös matkailun mukanaan  tuomista mahdollisuuksista.
Viimeviikkoinen vierailu osoitti, että kiinalaiset taitavat olla tosissaan. Siinä mielessä odotukset ovat hyvät.
Mielenkiintoa herättää muun muassa se, että kiinalaiset saattavat sijoittaa bioteollisuuteen, ja vierailullaan he tutustuivat muun muassa tonttitarjontaan Punkaharjulla.
Hankkeessa ovat olleet aktiiivisina savonlinnalaiset Kaj Turunen ja Jarkko Wuorinen – edellinen perussuomalaisten kansanedustaja ja jälkimmäinen Savonlinnan Yrityspalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Toivottavasti hanke etenee hyviä toiveita kauemmaksi. Se lienee varma, että kiinalaisten sijoittaminen on kiinni siitä, että tehtaalle on mahdollista saada myös kotimaista rahaa.
Valtion kompensaatiotyöryhmän täytyy nyt kuunnella Savonlinnan seudun toiveita. Valtiovallan on korvattava niitä valtaisia vahinkoja, joita Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen alasajo merkitsee paitsi Savonlinnan seudulle, koko maakunnalle.
Jos neuvottelut etenevät suotuisasti kiinalaisten sijoittajien kanssa, valtion tulee höllätä rahakukkaron nyörejä ja muistaa lupaukset kolhuja saaneen seudun auttamiseksi.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...