0

Seutukunnan suurin rakennushanke alkamassa Savonlinnan Laitaatsalmessa

Liikennevirasto ja Destia Oy allekirjoittivat tiistaina 30 miljoonan euron arvoisen urakkasopimuksen. Sen mukaan Valtatie 14:lle Savonlinnan Laitaatsalmeen urakoidaan mittavat liikennejärjestelyt.

Rakennustyöt käynnistyvät elokuun 17. päivä. Rakennusurakan alkuvaiheessa työt keskittyvät Laitaatsalmen eteläisen sillan rakentamiseen. Työt alkavat molemmin puolin Laitaatsalmea käyttöön otettavien väliaikaisten kiertoteiden rakentamisella. Syyskuun alusta alkaen liikenne ohjataan näille ratapenkereillä kulkeville kiertoteille.

Kiertoteiden valmistuttua rakennustyöt jatkuvat sillan alapuolella tehtävillä louhinnoilla sekä maankaivu- ja täyttötöillä. Myös sillan perustusten ja pilareiden teko aloitetaan syksyn aikana.

Hankkeessa Kyrönsalmen syväväylä siirretään helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen. Uuden syväväylän kohdalle rakennetaan kiinteät maantiesillat sujuvoittamaan liikennettä. Hanke valmistuu pääosin vuoden 2018 lopussa ja kokonaisuudessaan vuonna 2019.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...