0

Harhauttavat asemanimet

Siihen aikaan, kun VR vielä keskittyi palvelemaan asiakkaita enemmän kuin ylintä johtoaan, on Parikkalan ja Savonlinnan välillä ollut vuosien saatossa yli 20 asemaa tai seisaketta. Joillakin niistä juna pysähtyi aina ja eräillä vain tarvittaessa. Niin on maailma ja asema- ja seisakelista muuttunut, että alkuperäisellä nimellä ja alkuperäisellä paikalla toimivia on jäljellä enää yksi – nimittäin Pääskylahti. En yritäkään esittää kaikkien entisten asemien ja seisakkeiden aktivoimista, mutta matkailullisista syistä nimistön suhteen olisi syytä suorittaa uudelleen arviointia.

Aloitetaan nykyisestä Punkaharjun asemasta. Törmäsin kyseisellä asemalla heinäkuun alussa kolmeen ulkomaiseen matkailijaan, jotka kyselivät Savonlinna- laivan lähtöpaikkaa. Olivat Helsingistä tulossa ja heillä oli tiedossa, että laivalla pääsee kyseisenä päivänä Punkaharjulta Savonlinnaan. Tietääkseni aseman nimenmuutos suoritettiin aikoinaan yrittäjien aloitteesta, jotta keskustaajaman elinvoimaisuus ja houkuttavuus lisääntyisivät. Nyt olen somessa huomannut, että sekä yrittäjien puheenjohtaja että varapuheenjohtaja kannattavat vanhan nimen eli Punkasalmen palauttamista. Punkasalmi on aseman seudun vanha historiallinen nimi ja ansaitsee rehabilitoinnin.

Asemia ei pitäisi nimetä yritysten tai erilaisten instituutioiden mukaan. Lusto on hyvä museon nimi, mutta sitä ei olisi koskaan pitänyt nimetä asemaksi. Punkasalmen asemalta vapautuvat Punkaharju-kyltit eivät jouda kaatopaikalle, vaan ne tulee siirtää nykyiselle Luston asemalle. Asema on keskeisellä paikalla Punkaharjua palvellen paikallisten lisäksi niin Kruunupuiston, Lusto-metsämuseon, puulajipuiston kuin uuteen kukoistukseen nousseen Hotelli Punkaharjun asiakkaita ja vierailijoita. Aseman nimen pitää aina perustua paikkaan tai paikkakuntaan, jotta se selkeästi ja tasapuolisesti palvelisi alueen kaikkia tarpeita.
Tuunaansaaressa sijaitseva Retretin seisake on esimerkki epäonnistuneesta instituution mukaan annetusta nimestä. Taidekeskus Retretti haettiin konkurssiin 2012, mutta seisake porskuttaa samalla nimellä edelleen. Nykyisin Retretti on helsinkiläisen Campus Artis-säätiön omistama tuotenimi, jolla ei ole mitään tekemistä paikkakunnan kanssa. Tuunaansaari on tänä päivänä ilman Retrettiäkin merkittävä matkailukeskittymä ja ansaitsee seisakkeelleen uuden nimen, jotta se palvelisi paikallisten lisäksi tasapuolisesti myös alueen ansiokkaita matkailuyrittäjiä: Harjun Portin Matkailukeskusta, Punkaharju Resortia ja Taidekartano Johanna Orasta. Ehdotan uudeksi nimeksi yksinkertaisesti: Tuunaansaari.

Ja sitten vielä Kerimäen asema. Siihen aikaan, kun paikallisjunassa oli vielä konduktööri, eräällä heistä oli tapana kuuluttaa: ”Seuraavana Kerimäki, omaa sukua Silvola”. Silvolassa asuvan tuttavani mukaan kesällä, lähes päivittäin, matkailijoita hyppää junasta Kerimäen asemalla pahaa aavistamatta. Aikamoisena yllätyksenä tulee sitten tieto, että maailman suurimmalle puukirkolle on matkaa lähes 15 kilometriä. Mitään yhteyttä ei taajamaan ole, joten ei muuta kuin tossua toisen eteen ja suunta kohti suurta kirkkoa. Ei johdeta matkailijoita harhaan ja palautetaan Kerimäen aseman nimeksi Silvola.

Ari Ora
Kirjoittaja on Punkaharjun
Kokoomus ry:n puheenjohtaja

3 kommenttia aiheesta “Harhauttavat asemanimet

  • 11.8.2016 at 10:44
    Permalink

    Kannatetaan ja samalla Punkasalmi myös postitoimipaikan ja kylän nimeksi.

  • 11.8.2016 at 16:53
    Permalink

    Ari Oran kannattaa kilauttaa asiassaan Liikennevirastolle, joka omistaa radat ja asemat ja vastaa samalla asemien nimistä. Josko siellä osattaisiin vastata ehdotuksiisi. En ole ihan varma, että viraston miehet ja naiset lukevat tätä palstaa…

  • 19.8.2016 at 20:00
    Permalink

    Eikö olisi yksinkertaisempaa ja loogisempaa muuttaa Pääskylahti vaikkapa Tuokkolanlahdeksi.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...