0

Uudesta Seelannista lomalle Punkaharjulle

Joulukuun ensimmäinen päivä vuonna 1959. Kemiläinen Paavo Sandberg pakkasi perheensä ja mukaan mahtuvan omaisuutensa lentokoneeseen. Uusi koti ja työpaikka odottivat maapallon toisella puolella Uudessa Seelannissa.
Matka uuteen kotikaupunkiin sisälsi useita välilaskuja muun muassa Damskosksessa Syyriassa, Karachissa Pakistanissa sekä Singaporessa. Matkan aikana matkalaisille esittäytyi äärimmäinen köyhyys, kuivuus sekä loistelias rikkaus.
Lentokone laskeutui kuusi päivää myöhemmin Aucklandiin Uuteen Seelantiin, josta matka jatkui uuteen kotiin Kawerauhun.
– Vaimoni veli asui perheineen Uudessa Seelannissa jo ennen meitä. Heidän piti tulla hakemaan meidät Kawerauhun, mutta kellonajat menivät sekaisin. He luulivat meidän saapuvan yöllä, kun taas me saavuimme päivällä, Sandberg muistelee.
Matkaan Kawerauhun lähdettiinkin taksilla.
– Matka kesti neljän tuntia ja maksoi kuusi Uuden Seelannin puntaa, Sandberg muistelee.

Suomessa ennen muuttoa Uuteen Seelantiin Paavo Sandberg toimi ammattikalastajana.
– Sodan seurauksensa saksalaiset pommittivat Kemijoen sillat. Sodassa tuhoutuneita lohiportaita ei rakennettu uudelleen eikä kalaa noussut enää elinkeinoksi asti.
Kalastuselinkeinon kariuduttua Sandberg työskenteli taksikuskina, kunnes vuonna 1956 puhkesi yleislakko.
– Vasemmisto oli vallalla, eikä Suomen meno tyydyttänyt minua.

Lue lisää Paavo Sandbergin tarinasta 4.8. Puruvedestä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...