0

Aikamatkalla menneisyyteen

Tein parisen vuotta sitten mielestäni kohtuullisen ison päätöksen ja irtisanoin seurakunnan hautainhoitosopimuksen.
Seurakunnalta tuli lasku viideksi seuraavaksi vuodeksi vanhempieni yhteishaudan hoidosta.
En muista, miksi katkaisin sopimuksen, mutta nyt jälkikäteen asiaa ajatellen kiitän sitä päätöstä.

Ennen kävin liian harvoin hautausmaalla, aivan liian harvoin. Pistäydyin perheeni kanssa tervehtimässä edesmenneitä läheisiäni lähinnä muistopäivinä – niinä perinteisinä sesonkeina, jolloin hautausmaat liekehtivät illan ja yön pimeydessä valomerinä.
Muina vuodenaikoina hauta oli itsekseen, ja seurakunnan istutukset koristivat hautakumpua muiden ohikulkijoiden iloksi.
Nyt tilanne on toinen. Käyn yleensä kerran viikossa hautausmaalla ja huolehdin kukkien kastelusta ja haudan yleisestä siisteydestä. Haravoin pudonneet lehdet pois ja harjaan hautakivestä pois sammalet, jos tarvis on.
Usein joku perheeni jäsenistä tulee mukaani.
Myönnän, etten ole puutarhuri, ja istuttamani kukat eivät edusta hautausmaan kukkaloistoa. Mutta ajatus on tärkein, näin uskallan väittää.

Olen pannut itsestäni merkille sen, että samalla kun touhuan haudalla, kiidän muistoissani menneisyyteen: isän kanssa vietettyihin vuosiin, jotka katkesivat inhimillisesti liian aikaisin 1970-luvun lopulla tai vuosiin äidin kanssa, jotka nekin päättyivät 2000-luvun alussa.
On havahduttavaa löytää vanhat muistot uudelleen. Aikamatka menneisyyteen käy luontevasti, kun on läsnä paikalla, jossa vanhempien elämää voi muistella. Tunne ja yhteys on käsin kosketeltava, ja se tuntuu hyvältä.

Hautausmaat ovat rauhallisuuden tyyssijoja ja muutenkin kauniita paikkoja. Hautausmailla voi kuljeskelle kiirehtimättä ja lueskella tekstejä hautakivistä.Miten monta tarinaa ja elämänkohtaloa niihin kätkeytyykään?
Viivähdän yleensä joka kerran myös sankarihaudoilla. Niitä on pitkät rivit esimerkiksi Savonlinnan Talvisalon hautausmaalla, jonne vanhempani on haudattu.
Kun tutkin sodassa menehtyneiden nuorten miesten ja myös naisten hautakiviä ja kaatuneiden ikiä, monasti nousee melkein pala kurkkuun: melkein omien lasteni ikäisiä ihmisiä ovat maan povet täynnä. Kunnioitus on kovalla tasolla sankareitamme kohtaan.

Ihmiset: tutustukaa hautausmaihin ja niiden rauhoittavaan ilmapiiriin. Hautuumaille voi mennä kävelemään milloin vain. Samalla kun muistelee omia rakkaitaan, pääsee aikamatkalle oman seudun historiaan manan majoille menneiden ihmisten kautta.

Janne Tiainen
Kirjoittaja on Puruvesi-lehden
ja Juvan Lehden päätoimittaja.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...