0

Kosonen ja Sairanen Johanna Oras Openin voittoihin

Toista kertaa Kerimaassa järjestetty Johanna Oras Open pelattiin lauantaina 71 hengen voimin.
– Järjestimme Ranskassa ollessamme vastaavanlaisia kilpailuja seitsemänä syksynä. Tänne tultuamme oli luontevaa, että kilpailut jatkuvat täällä, taiteilija Johanna Oras kertoo.
Oras oli ilahtunut siitä, miten paljon eri-ikäisiä ja ympäri Suomea asuvia golffareita kilpailu veti mukaansa. Vanhin kilpailun osanottaja oli 88-vuotias.

Kysyntää golf-kilpailuille tuntuu Oraksen mukaan olevan ja golffareilta on tullut kilpailuista hyvää palautetta. Oras uskoo, että perinne jatkuu ensi vuonnakin.
– Tavallisesti kilpailun päivämäärä lyödään lukkoon tammi-helmikuussa, vaikka golfarit viiraavat päätöksentekoa koko ajan myöhempään. Päätökset kisaan lähdöstä tehdään nopeasti viimeisimpien sääennusteiden perusteilla.

Lauantain kisassa mukana ollut Imatran kylpylän toimitusjohtaja Ari Aspia kertoo lähteneensä kilpailuun hyvällä mielellä.
– Mukava fiilis on. Ilma on hyvä ja tänne on aina mukava tulla, Kerigolfiin tykästynyt Ari Aspia tuumaa.
Mies kertoo bongailevansa kesällä mahdollisimman paljon kisoja. Johanna Oras Open oli jo Aspian kolmas kilpailu Kerigolfissa tänä kesänä.
– Tämä on yksi Suomen parhaista kentistä ja täällä tulee pelattua paljon, Aspia kertoo.

———

Lopputulokset:

Lyöntipeli hcp: 1) Kosonen Eelis, KeG, 68; 2) Rantamäki  Kimmo, KeG, 69; 3) Vanninen Lauri, KeG, 70; 4) Hirn Marko, KeG, 71; 5) Paavilainen Teuvo, KeG, 71;  6) Nykänen Juho, KeG, 72; 7) Kinnunen Reija, KeG, 72; 8) Pekkinen Arto, KeG, 72; 9) Rutanen Kaino, KeG, 72; 10) Pulkkinen Pekka, PBG, 73.

Pistebogey hcp: 1) Sairanen Janne, KeG, 43; 2) Viinanen Sinikka, KeG, 36; 3) Sairanen Heikki, KeG, 36; 4) Jokela Jukka, KeG, 35; 5)  Vento Hilkka, KeG, 34; 6) Hakkarainen Katri, KeG, 33; 7) Pirttimaa Marja, KeG, 33; 8) Sairanen Raili, KeG, 33; 9) Luukkonen Hannu, KeG, 32; 10) Aspia Ari, IG, 32.

Erikoiskilpailut:
Paras scratch:
Lasse Lipsanen 80.
Pisin drive: Lasse Lipsanen.
Lähimmäksi lippua: Kaino Rutanen.

 

Lue lisää Puruvesi-lehdestä 14.7..

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...