0

Nostattavia yritysuutisia

Puruveden alueelle on virinnyt uudenlaista toimeliaisuutta, josta Puruvesi-lehti on muutamassa numerossaan raportoinut.
Kesäkuun alussa uutisoitiin punkaharjulaisen metallialan yrityksen Joroksen laajennuksesta. Yrityksen tilat ja tuotannon mahdollisuudet kaksinkertaistuvat. Samoin hyvä kuuluu Kesälahdelta, kun matkailualan yritys Karjalan Kievari ponnistaa kesään uusien yrittäjien voimin.
Hyvien yritysuutisten sarja jatkuu: Hotelli Punkaharju avasi ovensa, ja kaikesta päätellen toiminta on lähtenyt liikkeelle odotusten mukaisesti. Toivottavasti matkailijat ja seudun asukkaat ottavat uuden yrityksen omakseen.
Mielenkiintoinen on sekin tieto, että Punkaharjun vanha pappila on saanut uuden elämän. Talossa toimii  huonekalujen kunnostusliike ja kahvila. Samoin Punkaharjun Bunkeron alulle on syytä toivottaa kaikkea hyvää. Kuten uudet yrittäjät totesivat viime viikon Puruvedessä, jokaisella kylällä pitää olla oma baari ja kyläläisten tapaamispaikka.
Noteeraamisen arvoinen on sekin tieto, että Kerimäen taimitarhan toiminta näyttää jatkuvan. Sen piti loppua, mutta tarhalla on päällä täysi tohina.  Toivottavasti Metsähallituksen omistama taimiyhtiö Fin Forelia Oy peruu aiemman lakkautuspäätöksensä ja työt Kerimäellä voivat jatkua. Taimiyhtiössä vaihtui viime syksynä toimitusjohtaja, ja hän on käynnistänyt Kerimäellä kehitys- ja uudelleenjärjestelyohjelman.
Kertokoon edellä mainittu otos valoisallaan tavallaan, että Puruveden alueella tapahtuu paljon hyvää.
Positiiviset yritysuutiset voimistavat hyvän kierrettä ja luovat positiivisia mielialoja. Niitä todella tarvitaan.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...