0

Huolta huomisesta?

Täytyy nyt tunnustaa julkisesti: Olen pesunkestävä krooninen vetkuttelija. Huomasin sen taas, kun tasan tarkkaan tiesin, milloin tämänkin tekstin pitäisi olla valmis, mutta… No katsotaan nyt ennättikö lehteen.
Yhtään helpommin ei sujuneet aikanaan esimerkiksi lukion kouluhommat. Työt, joiden tekemiseen oli aikaa useita viikkoja, oli hyvä aloittaa ja lopettaa palauttamista edeltävänä yönä. Joo, kyllä hävettää.
On se joskus ollut toisinkin. Yritin välttää stressiä tekemällä kaikki tehtävät ja työt heti ne saatuani. No se vaan sitten kihahti pahemman kerran nuppiin, ja stressi vain moninkertaistui, kun kaikkien hommien oli oltava tehtynä nyt eikä heti. Nyt on sitten palattu tähän. Parempi näin, kun ei kerta kompromissiin päästy.

Tämä kertonee paljon pitkäjänteisyydestäni, joka ei tosin osaa käyttäytyä loogisesti. Pystyn kyllä laatimaan urheiluseuran toimintasuunnitelman tai talousarvion vuoden päähän, mutta oman elämäni osaan suunnitella noin puoli tuntia eteenpäin. No, olen koko lailla savolainen; teen valmistautumisen huolella, aloittaen aina tekemään ryhtymisen suunnittelun pohtimisen mietiskelyllä. Tai siis suattaapi olla että aloitan, tai voipi olla että en.
Otan jatkuvasti stressiä siitä, etten osaa tarkemmin suunnitella, mitä ensi viikolla teen. Ja sitten päänsäryn siitä, kun yritän suunnitella. Yritä tässä nyt sitten elää itsensä kanssa. Kyseessä on pahemmanlaatuinen paradoksi. Tosin, kun äidinkielen kurssikokeessa yritin joskus kyseistä termiä selittää, oli vastaukseni vieressä punakynällä piirretty hekottava hymiö ja nolla pistettä.

Mutta Eino Leinoa lainatakseni: ”Ja minä itse? Miksi näitä mietin? Se merkki varhaisen on vanhuuden.” Kyse voi tosiaan olla siitä aikuistumisesta. Mikä taas tosin kuulosta oudolta, kun kyseessä on ihminen, joka koki keski-iän kriisin murrosiän tilalla.
Ehkä se johtuu kuitenkin siitä, että taannoin kävin elämäni ensimmäisissä korkeakoulun pääsykokeissa. Hei, hain kuitenkin kouluun! Tai hain ja hain. Hain kyllä, mutta se pääsykokeisiin lukeminen oli yhtä pitkäjänteistä, kuin tässä hetki sitten kuvasin. Kun en suoraan sanoen ollut ihan varma asiasta.
Puolen tunnin aikajänteellä on hankala miettiä tulevaisuuttaan. Johtaminen ja markkinointi kiinnostavat. Merille tahtoisin. Ja on sitä pitänyt tulla geologia, pappia ja taidemaalariakin, ei sen puoleen. Mielelläni olisin täysipäiväinen urheiluseuran puheenjohtaja, mutta olen huomannut, ettei vapaaehtoistyö oikein elätä.
Tästä asiasta itse asiassa moni muu stressaa enemmän kuin minä. Vanhemmat, kanssaihmiset, TE-toimisto. Kiitos huolenpidosta. Myönnettäköön, että ajatus voi olla naiivi, mutta elelen kuitenkin siinä toivossa, että elämä kantaa. Ja jos ei kanna niin muutan erakoksi Koilliskairan tuntureille ja elän siellä rauhassa elämäni loppuun. Ei huono ajatus.

Olen kyllä uskotellut tietäväni, mitä haluan tulevaisuudelta. Tosiasiassa en ehkä olekaan siitä niin varma. Viime aikoina olen todella pohtinut, mitkä asiat elämässä arvotan tärkeimmiksi. Toinen paradoksi. Vaikuttaa siltä kuin sittenkin suunnittelisin elämääni eteenpäin.
No oli miten vaan, tällä hetkellä

Jesse Härkönen
Kirjoittaja on välivuotta viettävä
lentopalloilun moniosaaja Kerimäeltä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...