0

Tapahtumia ja tarinoita

Puruveden Kesälehti tarjoaa monipuolisen kattauksen siitä, mitä kaikkea Puruveden alueelta löytyy.
Paketoimme Kesälehden 48-sivuiseksi lukupaketiksi, ja sivuille mahtuu edustava otos puruveteläistä parhaimmistoa.
Totuuden nimessä täytyy myöntää, että vähintään sata sivua siihen tarvittaisiin, että suunnilleen kaikki mahdollinen voitaisiin nostaa arvoiselleen paikalle.

Mutta yritämme tiivistää kaiken olennaisen Kesälehtemme sivuille. Kerromme muun muassa Puruvesi Popista ja monista muista tapahtumista, kesäteatteritarjonnasta, näyttelyistä sekä mielenkiintoisista käyntipaikoista.

Paikallinen historiakin nousee esille jutussa, jossa kerrotaan Hytermän kadonneista ja myöhemmin löytyneistä maalauksista.
Tämän vuoden Kesälehteä suunniteltaessa mietimme, millaisia kiinnostavia ihmisiä löytyisi ja olisiko heillä tarinoita meille kerrottavaksi.
Esittelemme esimerkiksi maankuulun artistin kesäpaikan Kesälahdella ja haastattelemme kovia kokeneen ja elämänuskoa täynnä olevan ihmisen Savonrannalta.

Tapahtumajutuista ja erilaisista ihmistarinoista rakentuu jälleen puruveteläisten oma Kesälehti. Kulukoon se käsissänne tämän kesän ja löytäköön paikkansa eri puolilla Puruveden alueen pitäjiä.
Kertokoon se puruveteläisille ja Puruveden ystäville, millainen seutukunta tämä on: hieno paikka asua, yrittää ja viettää kesälomaa.
Puruveden väki toivottaa kaikille Kesälehden lukijoille lämmintä ja leppoisaa suven aikaa!

Janne Tiainen
Kirjoittaja on Puruveden päätoimittaja.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...