0

Ihamaniemen Talkootuvalle ympäristöluotsin koulutusta

Savonlinnan Seudun Kolomosen KultRinki kulttuuri- ja liikuntaluotsihanke järjestää yhteistyössä
Maaseudun Sivistysliiton kanssa ympäristöluotsikoulutuksen 9. kesäkuuta kello 10-16 Ihamaniemen
Talkootuvalla Enonkoskella.

Pääkouluttajina toimivat kyläkehittäjä Reeta Rönkkö ja yhteisökehittäjä Kaisa Kervinen Maaseudun Sivistysliitosta.

Ympäristöluotsikoulutuksissa painotetaan kunkin alueen ominaispiirteitä ja osallistujien kiinnostuksen kohteita. Enonkosken koulutuksen sisältö koostuu ns. peruspaketista, minkä lisäksi järjestetään erillisiä tutustumiskäyntejä Koloveden alueelle. Peruskoulutuksessa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: ympäristöluotsitoiminnan idean esittely, jokamiehenoikeudet ja uudet tekniikat (kännykät, tabletit) apuna ympäristön havainnoinnissa.

Järjestäjien mukaan oleellista on se, että osallistujilla on halu herätellä ihmisiä katsomaan omaa lähiympäristöä uusin silmin ja avata erilaisia näkökulmia. Ympäristöluotsit voivat toimia esimerkiksi lapsi-, nuoriso-, seniori- tai erityisryhmien kanssa tai kyläyhdistysten ja järjestöjen parissa.

Vertaistoimintaa voi tehdä myös omassa tuttavapiirissä tai naapurustossa. Toiminta on vapaaehtoistyötä oman
ympäristön puolesta.

Peruskoulutus on maksuton. Peruskoulutuksen lisäksi järjestetään erillisiä tutustumiskäyntejä Kolovedelle.

Ilmoittautumiset 27. toukokuuta mennessä: riitta.karkkainen@verkkosaari.net tai p. 044 571 5932, http://www.kolomonen.net/kulttuuri-ja-liikuntaluotsihanke/

 

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...