0

Parasta aikaa

Kun minulla vielä oli äiti, juttelimme kaikkea elämänmenoon liittyvää. Muistan kysyneeni, mikä äidilleni on ollut elämän parasta aikaa. Hetken mietittyään hän vastasi, että se aika jolloin lapset olivat pieniä. Pienten lasten vuosina elämä oli merkityksellistä ja äiti itsekin oli nuori ja jaksava.
Oma kokemukseni on toisenlainen. En muista pienten lasten ajasta juuri muuta kuin jatkuvan väsymyksen. Sen keskellä lapsista oli vaikea nauttia, puhumattakaan elämästä. Mutta olisipa joku kertonut silloin, miten hauskaa elämä aikuistuvien lasten kanssa on. Siitä puhutaan vähemmän, mutta yllättäin tämä hetki saattaa olla minun paras aikani.

Tuskin on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin omaksi persoonakseen kasvavan ihmisen kehittyminen. Kun geenit kohtaavat kulttuurin, syntyy jotain uutta ja yllättävää. Koskaan ei voi tietää, mitä sieltä munasta kuoriutuu.
Jos vaikka miten yrittää kasvattaa ja ohjata jälkikasvua johonkin suuntaan, ei ihmisen alku ole muovailuvahaa. Hän tekee mitä lystää, haastaa ja kyseenalaistaa. Lopuksi voin todeta, että hyvä niin. Eivät ne minun ajatukseni niin erinomaisia olleetkaan. Ja kuka sitten loppujen lopuksi kasvatti ketä?

Nuorten ihmisten iloa ja elämännälkää on lohdullista seurata samaan aikaan kun ympärillä muuten elämä hiipuu ja hiljenee. Mopojen pärinää ja subbareiden jytinää eivät lama- ja leikkausuutiset tainnuta, vaikka määrällisesti vähentävätkin.
Olen kyllä miettinyt, että miten tämä ympärillä tapahtuva kehitys vaikuttaa nuorten ihmisten mielenmaisemaan. Itse sain kasvaa aikana, jolloin ei ollut rahaa käytettävissä eikä kaikkia härpäkkeitäkään, mutta oli toivoa, odotusta ja eteenpäin menemisen meininki.
Koko ajan oli tunne, että ajan kuluessa asiat muuttuvat paremmiksi, ja niin kävikin, kunnes tultiin kuuluisaan vuoteen 1991. Sen jälkeen elämä reuna-alueilla on tuntunut pelkältä torjuntataistelulta.

Punkaharjulainen ikätoverini,  nuorten äiti,  harmitteli omien ja naapurin lastensa tilannetta. Jälkikasvulta oli viimeisen kymmenen vuoden aikana lakkautettu oma kyläkoulu, lukio ja nyt lakkautuspäätöksen sai kiinnostava oman seudun jatko-opiskelupaikka.
Toivon ja tulevaisuuteen uskovan ilmapiirin ylläpitäminen näissä oloissa on vaikeaa viisaallekin vanhemmalle.

Keski-iästä alaspäin meno masentaa ja harmittaa, kun elämän edellytyksiä nakerretaan yksitellen monesta suunnasta ja kaikki tahot tuijottavat kapeasti vain omaan napaansa.
VR:n tehtävä ei ole kuljettaa ihmisiä vaan tehdä voittoa, yliopiston tehtävä ei ole ainakaan alueen kehittäminen, vaan toimitiloissa säästäminen, eikä Luke taida muuten vaan tietää, mitä sen pitäisi tehdä. Todennäköisesti senkin tehtävä on säästää toimipaikoissa ja tiloissa.
Hallitus voi olla tyytyväinen kun julkisrahoitteiset laitokset toteuttavat tarkkaa taloutta, mutta sen oma tehtävä on kokonaisuuden hallinta. Se tästä on unohtunut.

Merja Kuuramaa
Kirjoittaja on Puruvesi-lehden toimittaja

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...