0

Maria Utti – Punkaharjun Vuoden Nuori Yrittäjä 2016

Punkaharjun Vaahersalossa maatilamatkailyritystä pyörittävä Maria Utti on valittu Punkaharjun vuoden nuoreksi yrittäjäksi.
Maria Utin yritys, B&B Hepokatti tarjoaa majoitus ja kahvilapalveluja vanhassa maatilamiljöössä, jossa vierailijoiden ilona on myös kotieläinpiha ja muut maatilan mukavuudet. Perheyrityksellä on juurensa jo 1990-luvun alussa, jolloin Mannilan maatilalla aloitettiin maatilamatkailutoiminta.
Sittemmin yritys on laajentunut ja yksi suureksi kehittynyt yritys on jakautunut kolmeen osaan, joista Maria Utti otti vastuulleen maatilan ja sen matkailutoiminnot vuonna 2012.
– Maria Utti on yhdessä perheensä kanssa kehittänyt vuosien aikana kovalla työllä ja loistavilla ideoilla perinteisestä maatilamatkailyrityksestä nykyaikaisen ihmisen monitoimilomakohteen, Punkaharjun Yrittäjät kertoo valinnan perusteista.
B&B Hepokatin tuotteet ja palvelut ovat tyypillisiä maatilamatkailuun kuuluvia palveluita, mutta näiden yhdistelmät ovat yksilöllisiä ja omaleimaisia. Hepokatissa viihtyvät niin eläinasukkaat, asiakkaat aina vauvasta vaariin kuin työntekijätkin. Kaikki on kotoista ja kotimaista.

2 kommenttia aiheesta “Maria Utti – Punkaharjun Vuoden Nuori Yrittäjä 2016

  • 28.4.2016 at 22:36
    Permalink

    Hieno juttu, että Maria Utti valittiin vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Hänen juurensa ovat Mannilassa ja todella mukavalta tuntuu, että tämä uuttera nuori palkittiin. Muistoihin palaa semmoinen asia, että aikoinaan haettiin meille Mannilasta kaksi kissanpentua. Laitoin sitten aikanan Marian Jenny-mummille kortin kissojen nimissä. Kirjoitin siihen, että elomme ja olomme on ihan hyvää täällä, mutta pöydille emme saa hyppiä emmekä kukkia nyppiä. Mummi-Jenny kertoi sitten minulle, että tyttärentytär oli ollut iloinen kuullessaan tämän, jotta kissojen elo on hyvää.

  • 29.4.2016 at 00:32
    Permalink

    Ihanaa, nyt meni tunnustus oikealle henkilölle!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...