0

Onko nuorisomme kunnossa?

Kaikki ovat varmaankin huomanneet uutisotsikoita lasten ja varsinkin nuorten rapistuvasta fyysisestä kunnosta. Tutkimuksissa on todettu, että puolet 11-vuotiasta liikkuu riittävästi, 13-vuotiaista riittävästi liikkuu yksi neljästä. Sen sijaan 15-vuotiaista vain joka kymmenes liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Siis yhdeksän kymmenestä ei liiku riittävästi!

Vielä kääntäen: kokonaisella koululuokalla 2 oppilasta liikkuu riittävästi. On siis syytä olla huolissaan. Toki tutkimus on tehty koko Suomen nuorisosta ja ainakin omista, pienen maaseutukoulun 15-vuotiasta oppilaistani, enemmän kuin yksi kolmesta liikkuu riittävästi. Onko se sitten riittävästi? Eipä tietenkään.

On hauskaa seurata, kuinka ihmiset löytävät aina yhden ja vain yhden hyvän syyn nuorison liikkumattomuuteen. 70-luvulla syy oli televisio, 80-luvulla videot ja nyt tietenkin älypuhelimet ja pelit. Asiat ovat kuitenkin harvoin mustavalkoisia.

Lopulta ongelmat liittyvät aina annostukseen. Kaikki asiat muuttuvat haitallisiksi, jos käyttö on liiallista. Särkylääke tappaa, jos sitä syö liikaa ja niin edelleen.

Olen muun muassa joskus valmennusvuosinani vienyt 12-vuotiaan pojan päivystykseen liiallisesta veden juonnista – olivat herrat pelanneet vesipokeria. Lienee sama näissä älylaitteissakin? Liika on liikaa.

Nostaisin esiin muutaman syyn. Tuntuu, että nykyään pitää aina lähteä johonkin päästäkseen harjoittelemaan. Liikuntaa ei ilmeisesti voi enää tehdä missä vain. Ymmärrän toki uintiharjoittelun olevan haastavaa talviaikaan muualla kuin uimahallissa, mutta puhun nyt yleisellä tasolla peruskunnon kohottamisesta.

Toisaalta mietin, onko ihmisistä tullut uusavuttomia? Aivan kuin kaiken liikunnan pitäisi olla ohjattua. Nuoriso ei enää osaa liikkua, jos joku ei sano tarkasti mitä pitäisi tehdä. Ja kolmanneksi: pitkäjänteisyydessä, sinnikkyydessä ja ponnistelemisessa monella nuorella on vielä kovasti kehitettävää.

Nuoriso on kummissaan, kun kunto ei yhtäkkiä kohenekaan, vaikka harjoituksia on kestänyt jo kaksi viikkoa. Minulla ei tietenkään ole mitään ohjattua liikuntaa vastaan, mutta päivittäisen kahden tunnin liikuntatavoitteen saavuttaminen saattaa olla haastavaa ainoastaan ohjatusti liikkuen.

Olen liikunnalliselta taustaltani uinti- ja alppihiihtomiehiä. Peruskuntoa rakensin lehtiä jakamalla. Olen pyrkinyt omassa työssäni aktiivisesti välttämään eri urheilulajien arvottamista. Olen siis aidosti sitä mieltä, että tärkeintä on liikkuminen, eikä se, miten se tapahtuu.

Nykyisillä aktiivisuusmittareilla saa helposti selville, miten kuormittavia eri lajit ovat. Aikuisten mielestä esim. skeittaus tai lumilautailu eivät ehkä ole niitä perinteisesti ”kovia” lajeja. Pistäkääpä sykemittari päiväksi lökäpöksylle rinteeseen, niin ajatukset muuttuvat. 5-6 tunnin teluaminen rinteessä onkin aika kova homma. Toki 5-6 tuntia maastohiihtoa tai juoksua olisi vielä kovempi suoritus, mutta harva aikuinenkaan sellaiseen pystyy.

Tiedän, että moni pahoittaa mielensä. ”Minä ainakin liikun ja meidän Anna-Juhani liikkuu”. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on herättää ajatuksia. Ideana on myös rohkaista kliseisesti vilkaisemaan peiliin. Jos peili näyttää, että asiat ovat kunnossa, niin sehän on vaan hyvä asia.

Olisiko tässä keväthaaste? Klassisella 12 minuutin cooperin-testillä mitattuna, tämän päivän yläkouluikäisten keskimääräinen cooperikunto on pojilla jossakin 2200–2300 metrin paikkeilla. Miten on, pääsisitkö sinä noihin lukemiin?

Sami Mikkonen

Kirjoittaja on Enonkosken koulussa työskentelevä savonlinnalainen opettaja.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...