0

Kasvatuksen sylkykupit

Tähtäimessä on useimmiten liikunnallisuuden lisääminen, liikunnan ilo, yhteisöllisyys tai huippu-urheilu. Valmentaja joutuu toiminnassaan huomioimaan jokaisen harrastajan yksilölliset tavoitteet.

Itselleni ehdottoman tärkeä periaate on, että kaikki päämäärät ovat yhtä arvokkaita. Asetelmana tämä ei kuitenkaan ole helppo.

Kouluissa tilanne on samankaltainen. Oppilaiden lähtökohdat ja päämäärät vaihtelevat laidasta laitaan. Lahjakkaammille oppilaille pitäisi tarjota haasteita ja menestymisen mahdollisuus samaan aikaan, kun osan kanssa joudutaan jatkuvasti tuhlaamaan aikaa työrauhan ylläpitämiseen.

Lähtöasetelmat ovat hyvin erilaiset. Urheiluseuroihin, kuten harrastusten pariin yleensäkin, hakeutuvat ne, joilla on siihen motivaatiota. Koululuokkiin taas päätyy täysin sekalainen seurakunta. Tästä huolimatta molemmissa joudutaan pohtimaan samoja kysymyksiä.

Toiminta juniorivalmennuksen parissa ja vuoden päivät myös seuran puheenjohtajana ovat näyttäneet valmennustyön hankalatkin puolet. Erityisesti pienillä paikkakunnilla ja joukkuelajeissa toiminta on tasapainottelua tavoitesuoran ääripäiden välillä. Talkoilla työtä tekevät valmentajat joutuvat ponnistelemaan miellyttääkseen kaikkia. Tai ainakin mahdollisimman monia.

Samaan aikaan huomioon otetaan kaiken tasoiset harrastajat päämääristä riippumatta. Liikunnan riemu oman lajin parissa tarjotaan kaikille, mutta samalla muistaen, että tehtävänä on myös ohjata huippu-urheilun tielle ne, jotka sinne pyrkivät. Haaste on kova, eikä sitä helpota lasten psyykkisesti ja fyysisesti herkkä kasvuikä sosiaalisine paineineen.

Perusasteen kouluissa painitaan samojen ongelmien kanssa. Oppilaiden lähtötasot ja tavoitteet ovat kaikkea maan ja ulkoavaruuden väliltä. Jokainen oppilas tavoitteineen tulee huomioida ja pitää tyytyväisenä. Se ei todellakaan ole helppoa luokissa, joissa valitettavan monia kiinnostaa vain erilaiset keinot häiritä koulutyötä.

Jos lasten ja nuorten ohjaaminen ei itsessään tarjoaisi haastetta, omaa lusikkaansa soppaan ujuttavat vanhemmat. Liian monilla vanhemmilla on lastensa suhteen harhakuvitelmia. Lapsille luodaan kovia odotuksia ilman velvoitteiden asettamista. Valitettavan usein vanhemmat uskovat kasvuiässä olevan lapsen tai nuoren tietävän itse oman parhaansa.

Vanhemmat odottavat, että urheiluseura tai koulu hoitaa tehtävänsä ilman heidän tukeaan. Silti ristiriitatilanteessa he itse uskovat olevansa oikeassa. Kun jokin ei vastaa odotuksia, valmentajan tai opettajan – alansa koulutettujen asiantuntijoiden – näkemykset ja toiminta ollaan nopeasti valmiita kyseenalaistamaan.

Useimmiten ristiriidat syntyvät jostain ylimääräisestä, siis muusta kuin itse opetuksesta tai ohjauksesta. Valmentajien ja opettajien ikävä velvollisuus on ratkoa nämäkin tilanteet. Joustavuutta ja ymmärrystä odotetaan kyllä seuroilta ja kouluilta, mutta kodin puolelta siihen ei olla valmiita.

Kaiken tämän paineen alla juniorivalmentajat ja opettajat tekevät arvokasta ja upeaa työtä, josta ansaitsisivat enemmän arvostusta. Tätä työtä tulisi myös muistaa tukea.

Uskoisin että intoa näihin tehtäviin pitää yllä sama asia. Tunne sillä hetkellä, kun näet lapsen tai nuoren oppivan jotakin uutta, onnistuvan jossakin ja tuntevan riemua siitä, on korvaamaton.

Jesse Härkönen

Kirjoittaja on välivuotta viettävä lentopalloilun moniosaaja Kerimäeltä.

Viikon kysymys

Masentaako kaamos?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...