Kultakiven lomakylän mökkien rakennustyöt etenevät tällä hetkellä rakennusmestari Aki Pakarisen mukaan asianmukaisesti.

Jatko edelleen avoin

19.07.2010 11:37

TEKSTIKOKO: AAA

Etelä-Saimaassa viikko sitten sunnuntaina julkaistu juttu ei Haapatalon mukaan kerro totuutta yhtiön toiminnasta. Artikkelin mukaan Kultakiven lomakeskusta kehittävän yhtiön taloudellinen tilanne on heikko, ja myös poliisi olisi kiinnostunut yhtiön toiminnasta.

Se, että vuoden 2008 tilinpäätös on 63 000 euroa miinuksella ja velkaakin löytyy lähes 600 000 euroa, johtuu toimitusjohtajan mukaan siitä, että Amirale Suomi toimii vain rakennuttajana. Tuloja yhtiöllä ei ole. Rahoitus tulee emoyhtiöltä, Amirale B.V. -yhtiöltä, mikä on rekisteröity Hollantiin.

Kultakivi siirtyi Amirale Suomelle vuonna 2007 2,1 miljoonan euron kauppasummalla. Yhtiön tavoitteena on rakentaa Kultakiven alueelle kahdeksan luksushuvilaa vuoden 2011 loppukesään mennessä. Yhden, noin 130-neliöisen huvilan kustannusarvio on noin 250 000 euroa.

– Ensimmäinen saataneen valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Mitä teemme jatkossa, sitä emme vielä tiedä. Yhtiön talouteen on vaikuttanut myös taantuma. Me sentään olemme vielä pystyssä, sillä lama on kaatanut monia rakennuttajafirmoja.

Lue lisää maanantain 19. heinäkuuta lehdestä!