Vahvaa kotiseutuhenkeä
23.07.2010 11:52
Enonkoskella vietetään parhaillaan kulttuuriviikkoa. Tärkeässä roolissa on Enonkoski-seura, minkä 45-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina. Kotiseutuyhdistykset tekevät merkittävää työtä perinteiden tallentamisessa ja siirtämisessä seuraaville polville.
1950- ja 60-luvuilla Suomessa elettiin voimakasta kotiseututyön aikaa. Pitäjämuseon syntysanat lausuttiin useassa kunnassa. Muistitietoa, esineitä ja sananparsia kerättiin talteen. Kotiseututyössä oli mukana nuorta väkeä.
Nykyisin monen kotiseutuyhdistyksen kantavat voimat ikääntyvät. Toimintaan on vaikea houkutella nuoria, jotka ovat kasvaneet globaalin, teknisen ja itsekeskeisen yhteiskunnan sisällä. Yhteiseen toimintaan on vaikea houkutella vanhempaakaan väkeä.
Kotiseututyö ei missään nimessä saisi olla pelkkää museoesineiden keruuta tai perinneruokien keittämistä. Niillä on oma tärkeä sijansa, mutta entistä tärkeämpää olisi löytää työlle uusia, toimivia muotoja.
Enonkoskella kotiseutuviikko on muodostunut kulttuuriviikoksi. Pitäjän identiteettiä vahvistetaan kulttuurin voimavaroilla. Myöskin Kesälahdella toiminta on vahvasti kulttuuripainotteista. Mukaan on saatu myös nuorta polvea, sillä tapahtumia on järjestetty kaikelle kansalle.
Kotiseututyö on elävää toimintaa. Menneisyyttä täytyy vaalia, mutta on uskallettava katsoa tulevaankin ja hyödyntää olemassa olevia toimintamuotoja. Sekä tietysti kehittää uutta. Tekniikkaa, nettiä sekä sähköistä mediaa voi käyttää hyväksi. Mahdollisuuksia on valtavasti.
Puruvesi-lehti onnittelee 45-vuotiasta Enonkoski-seuraa!
Sauli Pahkasalo



