Stressireaktioita

04.02. 08:46

Psykologian tunnilla käsiteltiin stressiä. Vihkon sivuille painautuvien sanojen tahdissa sekä ystävän kanssa käydyn keskustelun seurauksena mieleen muistui mielipidekirjoitus, jossa kirjoittaja esitteli työssäkäyvien mieltä ehkä vavisuttavan ajatuksen: toimistossa kahdeksasta neljään työskentelevän ammattilaisen stressi ei ole mitään verrattuna opiskelijan ahdinkoon. Jokainen puolustaa omaa elämäntilannettaan ja sen mukanaan tuomaa ahdistusta, ja tästä elimistön reaktiosta tunnutaan pidettävän hampain kynsin kiinni - aivan kuin stressi olisi jotain kadehdittavaa ja se, jolla sitä on enemmän, ansaitsisi enemmän huomiota. Mutta kirjoittajan mielipide sai minut, ja hetken kuluttua myös ystäväni, toteamaan, että ehkä asia on niin. Ehkä opiskelijalla (ja toki myös koululaisella iästä riippuen) on työssäkäyvää enemmän stressiä. Ehkä se on pitkittyneempää, jos ei suurempaa. Ehkä opiskelija todellakin joutuu stressaamaan enemmän kuin sihteerit, palomiehet ja opettajat. Ehkä sellaisesta puhuminen ei ole ”tavallista nuorison valittamista”?

Kirjoittajan mukaan opiskelija joutuu sietämään enemmän stressiä ehkä hankalankin yksinkertaisesta syystä: hänen työurakkansa jatkuu iltoihin, viikonloppuihin ja lomille, kun taas jonkin ammatin edustaja voi unohtaa paperikasat ja tapaamiset kello neljään ja työpaikan suljettujen ovien taakse. Ei vain läksyt ja ainainen puurtaminen kirjojen kanssa, myös tulevaisuuden näkymät ovat opiskelijalle merkittävämmässä roolissa; virkailija on kerran valinnut koulutuksensa, päässyt opiskelemaan, valmistunut jossain vaiheessa, saanut työpaikan ja keskittynyt ehkä perheen perustamiseen ja itse työhön. Vapaa-ajallaan tämä virastossa istuva perheenisä tai -äiti lenkkeilee, käy lasten kanssa uimahallissa ja syö makaronilaatikkoa joutumatta kärsimään stressistä, joka koskee tulevaa yliopiston pääsykoetta tai kirjakasaa, joka pitää lukea.

Monet tuntuvan naurahtelevan nuoren stressille, jos se koskee koulua. Koulunkäyntiä on helppo väheksyä, sillä ”eihän se ole rankkaa”. Jos haluaa menestyä, on pakko tehdä töitä sen eteen, joten älkää nyt hyvät nuoret kuvitelko, että stressinne on aitoa! Ovathan kaikki aikuiset joskus kokeneet koulutuksen samat kiekurat, joten kyllä he tietävät. Mielipidekirjoituksen laatija on varmasti törmännyt tilanteeseen, jossa mainitsee filosofian ja matematiikan kirjakasoista, jotka pitäisi lukea tiistaihin mennessä väsymyksestä huolimatta, ja vanhemmat ovat todenneet, ettei koulu ole niin rankkaa ja ”odotas vain, kun pääset työelämään”.

Kaava on yksinkertainen: vaikka kaikki kärsivät stressistä, on merkitystä, loppuuko työ kello neljään vai jatkuuko se lauantai-iltana, hiihtolomalla ja Tukholman-risteilyllä. Opiskelija ei ahdistu ainoastaan työmäärästä, joka hänellä on, vaikkakin se on omiaan aiheuttamaan ahdistusta ja haaveilemaan etelänlomasta, vaan hän miettii myös elämäänsä, joka on muutoksen kynnyksellä. Tulevat valinnat näyttävät suunnan hänen elämälleen, ja nuori tietää sen. On saatava hyvät numerot kokeista ja kirjoituksista, jos haluaa tulevaisuudeltaan jotain. On harkittava eri kouluja ja osattava valita edes jotenkin mielenkiintoinen opinahjo, sillä se määrää suurin osin tulevan ammatin. On osattava syödä terveellisesti, liikkua, nukkua riittävästi ja annettava aikaa ystäville ja perheelle. Ja nuoriko muka liioittelee stressin määräänsä? En usko. Joskus hän on oikeasti se väsyneempi.

Kirjoittaja on kerimäkeläinen lukiolainen