Sairastunut tarvitsee tukea
22.02. 09:02
Oma tai perheenjäsenen sairastuminen muuttaa suuntaviivat. Harvoin sairaus tulee kello kaulassa, eikä monikaan ole tehnyt toimintasuunnitelmaa elämälle sairauden varjossa.
Usean sairauden kohdalla alun järkytyksen jälkeen kasvaa tiedon ja avun tarve. Millaisesta sairaudesta on kyse? Millaisia vaikutuksia sillä on viikkorytmiin? Selviämmekö taloudellisesti? Jaksanko käydä tämän läpi? Kysymyksiin tulisi saada vastauksia. Tietoa kyllä on tarjolla, mutta usein se on pirstaloitunut niin, että kattavan paketin hankkiminen vaatii sinnikästä tutkimustyötä. Tämän päivän lehdessä kerimäkeläinen aivohalvauspotilas toivoo eri toimijoiden yhteistyönä syntyvän starttipaketin sairastuneen läheisille, jotta tieto ja apukanavat löytyisivät kattavasti yhdestä paikasta. Jos sellainen on jo olemassa, niin sen markkinointi ontuu.
Sairauksiin voi liittyä myös häpeä. Erityisenä kirosanana Suomessa tunnetaan edelleen mielenterveysongelmat, joista ei haluta avoimesti keskustella. Aivan kuin fyysinen sairaus, myös psyykkinen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen. Tuolloinkin kysymyksiä on paljon.
Mielenterveys- ja päihdetyön osalta kattava alueellinen tietopaketti esiteltiin torstaina. Savonlinnan ammatti-instituutti Humanian opiskelijat laativat projektityönään jäsennellyn luettelon siitä, mitä palveluja alueemme tarjoaa mielenterveyskuntoutujille tai päihderiippuvuudesta eroon pyrkivälle.
Toivottavasti myös muiden sairauksien osalta vastaavanlaisia pakettaja syntyisi.
Sairastunut ja hänen perheensä tarvitsee tukea. Yhteiskunnan apu on rajallista, joten myös läheisten merkitys kasvaa. Älä jätä ketään yksin, vaan ole rohkea ja pidä yhteyttä.
SAULI PAHKASALO



