Ristiriitaista kyläpolitiikkaa

23.08.2010 09:26

TEKSTIKOKO: AAA

Kuten hankkeen nimestäkin voi päätellä, vilkkaat ja eläväiset kylät ovat myös kunnan etu.

Kun kylät ottavat itse vastuuta toiminnastaan, helpottuu kunnan paine järjestää kaikki palvelut. Elävä maaseutu houkuttelee myös uusia asukkaita, joita kaikissa Etelä-Savon kunnissa kipeästi kaivataan.

Kerimäen kunta on tehnyt aktiivisesti työtä tonttikaupan vilkastuttamiseksi. Alkuvuoden väestötilastot paljastavat, että väki on Kerimäellä alkuvuodesta jopa lisääntynyt.

Asukasluku on kasvanut Kerimäellä kaikkiaan neljällä hengellä. Luku saattaa kuulostaa pieneltä, mutta muiden kuntien vastaaviin lukuihin verrattuna tulos on kova. Esimerkiksi Punkaharjulla ja Savonlinnassa väki on vähentynyt yli 40 asukkaan verran.

Vaikeina taloudellisina aikoina on selvää, että kylät joutuvat ottamaan omasta elinvoimaisuudestaan entistä enemmän vastuuta. Kaikki ei kuitenkaan ole kylien itsensä päätettävissä. Kengässä pahiten hiertävä kivi on jo pitkään ollut kyläkoulujen kohtalo.

Kerimäellä monella on vielä karvaana mielessä Toroppalan koulun lakkauttaminen. Lamaannuksen ilmapiirissä myönteistä asennetta kehitystyöhön on varmasti vaikea löytää. Miksi kylien pitäisi tehdä jotain kunnan hyväksi, kun kunta ei tee tarpeeksi kylien hyväksi?

Kunnan ja kylien edut ovat suurimmaksi osaksi yhteneväiset. Nyt kun kylät ottavat aktiivisempaa roolia esimerkiksi palveluiden järjestämisessä, voitaisiin myös kunnassa miettiä uusia tapoja auttaa kyliä selviytymään.

Elina Nikola

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat