Rentouttavaa lomaa
01.03. 14:45
Koulujen hiihtoloma on tärkeä hengähdystauko oppilaille ja kasvatustyössä toimiville. Monet vanhemmatkin ajoittavat oman talvilomansa koulujen talviloman yhteyteen. Perheen yhteinen loma-aika lataa akkuja, jos lomasuunnittelussa muistettaisiin vähemmänkin hössöttämisen riittävän. Loman voi hyvin viettää kotosallakin. Liiallisen menemisen liittäminen lomaviikkoon kääntää yllättävän helposti rentoutumisen stressaantumiseksi. Vanhempien kannattaakin huolehtia, että loma-aikana lapset ja nuoret muistaisivat myös levätä.
Puruveden alueen liikuntapaikat mahdollistavat mielekästä tekemistä. Sisätiloihin ei lomalla kannata jättäytyä, sillä kevätauringon säteistä saa ulkosalla ihmeesti energiaa. Näettävää ja koettavaa riittää myös muutoin. Oman kotiseutunsa mahdollisuuksiin kannattaa tutustua. Moni hieno tapahtuma voi jäädä huomaamatta!
Oppilailla alkaa loman jälkeen rutistus kohti kevättä ja lukuvuoden päätöstä. Alkutalvi on tiennyt jatko-opintopaikkaa miettiville päänvaivaa ja valmistautumista tulevaan. Lukion abiturienteilla lähiviikot kuluvat nenät kiinni kirjoissa.
Rentouttavaa loma-aikaa kaikille!
Puruvesi-lehdellä on ollut valitettavia jakeluhäiriöitä helmikuun aikana. Viimeksi torstain lehti ei tavoittanut kaikkia tilaajiamme, sillä Mikkelissä sijaitseva postituskone ei tulostanut kaikkiin lehtiin osoitteita. Jakeluhäiriöitä on ollut eri puolilla Suomea.
Tilatun lehden täytyy tulla ajallaan postilaatikkoon. Pyrimme kaikin keinoin varmistamaan myös lehden valmistuksen loppuvaiheessa, että vastaavilta ongelmilta vastaisuudessa vältyttäisiin. Pahoittelen häiriöitä ja haluan kiittää lukijoitamme kärsivällisyydestä. Se, että lehti on hyvin odotettu, antaa tärkeän viestin meille tekijöille ja motivoi tekemään entistä parempaa Puruvettä.
SAULI PAHKASALO
paatoimittaja@puruvesi.net



