Punkaharjun uusi päiväkoti on merkittävä satsaus lapsiin

05.08.2010 11:50

TEKSTIKOKO: AAA

Koulukeskuksen viereen rakennettu päiväkoti on merkittävä satsaus varhaiskasvatustyöhön. Rahallisenakin investointina se on suuri, noin 1,5 miljoonaa euroa. Punkaharjulla on oivallettu, että tulevaisuus on lapsissa. Valtuusto teki hyvän ratkaisun päätyessään uudisrakennukseen vanhan remontoinnin sijaan.

Erityisen huomioitavaa uudessa päiväkodissa on se, että suunnitteluun on käytetty resursseja. Arkkitehtisuunnittelun tehneellä toimistolla on jo ennestään meriittejä onnistuneista päiväkotihankkeista. Myöskään pelkkiä valkoisia kiviseiniä ei ole pykätty. Uudessa päiväkodissa luotetaan puuhun ja ennen kaikkea paikkakunnan oman tehtaan tuotteisiin.

Uusi, uljas päiväkoti herättää mielenkiintoa varmasti myös muiden kuntien päättäjissä. Punkaharjulta kannattaa hakea mallia.

On myös hienoa, että päiväkoti on sijoitettu koulukeskuksen yhteyteen. On tärkeää, että eri ikäryhmien edustajat näkevät toisiaan ja pääsevät tutustumaan aikaansaannoksiin. Päiväkodin johtaja Päivi Vihavainen uskoo yhteistyömahdollisuuksia olevan paljon päiväkodilla, lukiolla ja yläasteella.

Päiväkodin avoimia ovia ja vihkiäisiä vietetään myöhemmin syksyllä. Varmaa lienee, että uusi rakennus kiinnostaa kuntalaisia. Nyt se on jo täynnä elämää: sen ovat täyttäneet tärkeät väriläiskät, lapset.

Sauli Pahkasalo

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat