Pitkään valmisteilla ollut bioetanolitehdashanke etenee

11.02. 08:11

TEKSTIKOKO: AAA

Kun muut, suuretkin yritysryppäät ovat luopuneet bioetanolitehdasajatuksistaan, on Laukkanen jaksanut viedä hanketta eteenpäin. Nyt tehtaan osalta eletään ratkaisevia hetkiä, sillä päätös lopullisesta rakentamisesta tehdään vielä tämän talven aikana. Toisaalla tässä lehdessä Laukkanen myöntää, että mikäli kevät ei tuo myönteistä ratkaisua asiaan, myös hän nostaa kädet pystyyn.

Viime viikolla julkaistu elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen asettaman selvitystyöryhmän raportti antaa vahvaa selkänojaa Punkaharjun hankkeelle. Selvitysmies Esa Härmälä kun ehdottaa Suomeen rakennettavaksi kaikkiaan kolme viljapohjaista etanolitehdasta. Savolainen kansanedustaja Jari Leppä kävi omassa kannanotossaan voimakkaasti ajamaan tehtaan perustamista Punkaharjulle.

Edellytykset tehtaan tulemiselle pitäjään ovat hyvät, sillä muita bioetanolihankkeita ei maassamme tällä hetkellä ole vireillä. Tehtaalla olisi myönteinen työvoimavaikutus alueelle, missä työpaikoille olisi kovaa kysyntää. Samalla Punkaharju voisi toimia edelläkävijänä uusien polttoaineiden kehityksessä. Uusia ideoita ja toimintapoja tarvitaan jatkuvasti. Pelkällä öljyllä kun ei pitkälle maailmassa pötkitä, sillä uusiutumattomat luonnonvarat ovat loppumassa.

Tehdas käyttäisi raaka-aineenaan ohraa. Viljan käyttäminen myös polttoainetarkoitukseen toisi varmasti työtä ja toimeentuloa monelle alueen viljelijälle.

SAULI PAHKASALO