Mediakasvatus ei ole turhaa

08.02. 09:23

TEKSTIKOKO: AAA

Väkivalta, sodat, julmuus, katkeruus ja toivottomuus täyttävät uutislähetykset. Sähköisten viestimien jatkuva kehittyminen mahdollistaa loputtoman uutistulvan koteihin. Muun muassa internet on kutistanut maailmaa melkoisella otteella. Haitin maanjäristysten suru näkyy läheltä punkaharjulaisissa olohuoneissa, eikä Kesälahdella olla kauempana Afganistanin sodan vaiheista kuin Yhdysvalloissakaan. Vielä suuremmalla teholla silmien eteen rynnistävät suomalaiset tragediat.

Jatkuvassa mediasyötössä varsinkin lapset joutuvat usein pohtimaan missä maailma makaa. Olisikin tärkeää, että uutisaiheista keskusteltaisiin kodeissa ja lasten esittämiin kysymyksiin annettaisiin vastauksia. Onneksi monilla kouluilla mediakasvatus nähdään jo tärkeänä osana opetusta. Säännösten mukaan mediakasvatus on yksi perusopetuksen sekä lukio-opetuksen aihekokonaisuuksista, jotka on huomioitava kaikkien oppiaineiden opetuksessa. Mediatyöpajoista on hyviä kokemuksia. Kun lapset ja nuoret pääsevät itse tuottamaan sisältöä, kasvaa heille mediakriittisyyttä. Mediakasvatuksen lisääminen kouluilla ei olisi pahitteeksi. Mitä enemmän valmiuksia median käsittelemiseen lapsilla ja nuorilla on, sitä parempi. Myös varttuneempien kohdalla mediakasvatus ei ole turhaa.

Kouluilla vietetään tällä viikolla sanomalehtiviikkoa. Sanomalehtiviikkoja järjestettiin yksittäistapauksina jo 1970-luvulla. Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäisen kerran sanomalehtipäivä 15.1. ja se muutettiin helmikuussa pidettäväksi sanomalehtiviikoksi vuonna 1995. Tärkein asia on maksuttomien sanomalehtien saaminen oppilaiden luettavaksi.

Mediatulvassa paikallisellä lehdistöllä on tärkeä rooli kertoa lähialueen kuulumiset ja vahvistaa tietoutta ympäröivästä kotiseudusta. Puruvesi-lehti tulee tekemään aktiivista yhteistyötä myös koulujen mediakasvatuksen kanssa.

Sauli Pahkasalo

Päivän sää

SAVONLINNAN ALUE »

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat