Maailma tuli kylään ja vei työpaikat
30.08.2010 08:54
Metsäteollisuuden suuret muutokset ovat olleet näkyviä. Useamman kaupungin elinkeinorakenne on heilahtanut kerralla uuteen asentoon, kun jopa satoja työpaikkoja on lähtenyt yhden tehtaan sulkemisen myötä.
Toki taantuman mainingit ovat yltäneet kirkkaan järvemme ympärille. Suuryksiköitä löytyy täältäkin, kuten Punkaharjun Finnforest, joka onneksi on välttynyt suuremmilta kolhuilta.
Kesälahdella ja lähikunnissa on koettu Keslan vaikeudet, joista yritys kuitenkin näyttäisi olevan toipumassa.
Yksi paikallinen takavuosien suurtyöllistäjä sen sijaan on ankeassa tilanteessa. Kerimäen kunnan teolliseen historiaan tiukasti hitsautunut Nordkalkin Louhen kalkkikaivos- ja tehdas on parissa vuodessa saanut tuta täysillä maailmanmarkkinoiden heilahtelut.
Paperiteollisuuden alasajo on vienyt lyhyellä viiveellä Louhelta valtaosan perinteisistä työpaikoista. Vielä kaksi vuotta sitten tehdas työllisti liki kuusikymmentä ihmistä: ensi vuodenvaihteen jälkeen valkoisen pölläkän keskelle jää enää alle kymmenen miestä.
Yksi historiallinen käänne tapahtuu tänä syksynä, kun maanalainen kiven louhinta loppuu – ensimmäisen kerran yli seitsemäänkymmeneen vuoteen. Kaivosmiesten perinteikäs ammattikunta katoaa Kerimäeltä.
Louhen kalkkitehdas on edustanut seutukunnalle parasta toimintamallia. Hyödynnettävänä on paikallinen raaka-aine, joka ei ihan heti lopu, ja jalostuskin on tapahtunut pitkälle omassa kunnassa.
Tällaiset teolliset työpaikat seurannaisvaikutuksineen ovat olleet niitä arvokkaimpia. Siksi niiden katoaminen surettaa erityisen paljon.
JARI SILVENNOINEN



