Kesäteatterissa kelpaa käydä

05.07.2010 09:08

TEKSTIKOKO: AAA

Ammattiteattereiden lisäksi yleisön viihdyttämiseen ovat tarttuneet monet harrastajateatterit.

Puruveden levikkialueella kesäteatteriproduktioita on tänä suvena ilahduttavan paljon. Katsottavaa riittää. Pääosin kesäteatterimaailmassa mennään komedialinjalla. Yleensä ajatellaankin, että huumori vetää yleisöä paikalle kesällä draamaa paremmin. Silti vakavampiinkin aiheisiin kannattaa pureutua. Mitään liian raskasta draamaa niistä ei tarvitse loihtia, sillä pilke silmäkulmassa voidaan käsitellä hankaliakin aiheita.

Savonrannalla on tänä kesänä tartuttu musiikkinäytelmässä monia perheitä koskettavaan asiaan, dementiaan. Vanhempien tai isovanhempien sairastuminen heijastuu koko perheen elämään. Savonrannalla perjantaina ensi-iltansa saavassa näytelmässä aihetta käsitellään myös huumorin keinoin. Näytelmän käsikirjoittanut ja ohjannut Anja Tiainen on ammentanut teatterikappaleen sisällön omasta elämästään. Hän toteaa kirjoittamisen olleen tärkeää terapiaa.

Suomalaisista perhekohtaloista riittäisi pöytälaatikkokirjoituksia moniin teatteriesityksiin. Vakavampien aiheiden rinnalle teatteriin toivoisi entistä enemmän paikalliseen perinteeseen ja historiaan pohjautuvia teoksia. Tästä Kerimäen Romu-Heikki -kansanooppera on hieno esimerkki.

Käykäähän kesäteatterissa! Jokaiselle löytyy alueeltamme sopivaa katseltavaa. Tämän kesän tarjonta kannattaa käydä katsastamassa.

Sauli Pahkasalo

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat