Ilahduttavaa aktiivisuutta Puruveden puolesta
19.07.2010 11:53
Pro Puruvesi-yhdistys näki päivänvalon torstaina.
Pro Puruveden perustajien aktiivisuus on ilahduttavaa. On useaan kertaan eri yhteyksissä todettu, että Puruvesi on meille kaikille tärkeä asia. Järvialueen kunnolla on merkitystä niin ranta-asukkaille, alueen matkailuyrittäjille kuin turisteille. Kaikki linkittyvät toisiinsa.
Pro Puruveden perustamisen tiedotustilaisuudessa korostettiin yhdistyksen olevan avoin kaikille halukkaille. Vaikka lähtösanat lausuttiin Kerimäellä, on puhdas Puruvesi myös punkaharjulaisten ja kesälahtelaisten asia.
Yhdistys aikoo näkyä aktiivisesti kaikilla foorumeilla, missä Puruveden tilaa ja tulevaisuutta käsitellään. On hyvinkin mahdollista, että yhdistys aktivoi uusia jäseniä merkittävän määrän pienessä ajassa. Yhdistys on tärkeällä asialla.
Vaikka Puruvesi edelleen on kirkas ja puhdas vesistö, on nähtävillä huolestuttavia merkkejä järvialueen kunnon heikentymisestä. Siksi tärkeän vesistömme säilyttäminen puhtaana myös tuleville polville vaatii yhteistä tahtotilaa ja laajaa näkemystä. Tämän asian eteenpäin viemiseksi Pro Puruvedellä on tärkeä sijansa.
Puruvesi-lehdelle Puruveden hyvinvointi on myöskin tärkeä asia. Foorumimme on avoin keskustelulle, ja aiomme seurata asiaan liittyviä suunnitelmia ja toimenpiteitä tarkkaan.
Sauli Pahkasalo



