Putkinotko taipui näytelmäksi
27.07. 10:04
Joel Lehtosen teksti on täynnä maisemien kuvailua ja henkilöhahmojen sisäisiä pohdintoja, eikä Putkinotkon maailman siirtäminen näyttämölle ollut helppoa.
– Putkinotko ei välttämättä ole se kaikkein draamallisin teos, myöntää ohjaaja-dramaturgi Kimmo Lavaste.
– Johtoajatuksena minulla oli se, että halusin tuoda näyttämölle koko romaanin. Tarina kerrotaan toiminnan, repliikkien ja ihmissuhteiden kautta, ja osa henkilöhahmojen mietiskelyistä esitetään lauluina, Lavaste summaa.
Putkinotkon musiikin ovat säveltäneet Sanna Kurki-Suonio ja Laura Vartio, joka toimii myös orkesterin kapellimestarina.
Lue lisää 27.7. Puruvesi-lehdestä.

Laiska, kiivas ja hillitön Juutas Käkriäinen. Jari Liukkosen mukaan hahmossa on niin paljon näyteltävää, ettei sitä kaikkea pysty näyttelemäänkään.

Pertta (Marjo Välimäki) ja Rosina (Marjaana Kuusniemi) katselevat Muttisen saapumista. Taustalla Rosinan tytär Sanelma (Sanni Pietarinen).

Putkinotko sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Porvaristoa edustavat Lyygia ja Aapeli (Kira Boesen-Muhonen ja Lasse Pajunen).

Alkuteoksessa Juutas Käkriäisellä on 10 lasta, mutta näytelmässä nähdään käytännön syistä vain 8. Tässä nuorimpia lapsia.

Pertta (Marjo Välimäki) seuraa tapahtumia.

Köyhä ja herraskainen vastakkain. Joel Lehtosen Putkinotkossa pohditaan myös sisällissotaan johtaneita syitä.

Ohjaaja Kimmo Lavasteelle Putkinotko tuli läpikotaisin tutuksi näytelmää dramatisoidessa.



