Sarvisalontien varrelle nousee lähes 600 neliön laajuinen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Uudisrakennuksen kanssa samassa pihassa toimii Hoitokoti Annala, minkä keittiössä jatkossa tehdään myös uuden talon asukkaiden ruoka.

Uusi yksityinen vanhusten hoitokoti nousi harjaan

23.08.2010 09:17

TEKSTIKOKO: AAA

Uuden talon on määrä olla valmiina joulukuun puoliväliin mennessä, ja uusien asukkaiden kotina tulevan vuoden alkaessa. Uudisrakennuksessa ei toimi Hoitokoti Annala, vaan Annalakodit Oy, minkä Uutela perusti tyttärensä Marika Lampisen kanssa.

1990-luvulla perustettu Hoitokoti Annala jatkaa elämäänsä vanhaan malliin uudesta talosta riippumatta.

Marika Lampinen muutti nelilapsisen perheensä kanssa kesäkuussa Keski-Suomesta Kesälahdelle ja aloitti työt Annalassa. Uuden rakennuksen myötä työ siirtyy enemmän Annalakodit Oy:n luotsaajaksi.

Perjantaina vietettiin uudisrakennuksen harjannostajaistilaisuutta. Kalakeittoa voitiin nautiskella hyvillä mielin, kun rakennustyö on sujunut suunnitelmien mukaan ja oikeassa aikataulussa. Helteinen kesä on ollut rakentamisen kannalta otollinen.

Uusi talo nousee vanhustenhoidon tarpeista. Vaikka kunnat panostavat kotihoitoon, myös tehostetun palveluasumisen paikkoja tarvitaan.

Valmistuvan Annalakodit Oy:n syntyminen sinetöitiin liikelaitos Hellin viime talvena toteuttaman kilpailutuksen myötä. Kyseisessä kilpailussa Uutelan ja Lampisen laatima tarjous menestyi, ja hoitopaikat päätyivät oman seudun yritykselle.

Lue lisää maanantain lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat