”Jäätelökesää” kesälahtelaisäänin. Vasemmalta Saana Vanhasaari, Juuli Herttuainen ja Tiina Tervonen.

Hannu Sorsa kannusti nuoria uskomaan myös omaan ääneen instrumenttina. Antaa vain musiikin imaista mukaansa, hän rohkaisi.

Jesse Paakkunainen kokeili mitä rummuista saa irti.

SummerBay Rocks – ääntä, innostusta

14.05. 10:14

TEKSTIKOKO: AAA

SummerBay Rocks -bänditapahtuman koulutusosuus Kesälahdella oli aluillaan.

Rehtori on musiikkimiehiä itsekin: laulaa kuorossa, soittaa.

”Jäätelökesä” svengasi mukavasti. Rehtorin oli vaaleassa kevätbeigessään vaikea pysyä paikoillaan ja roolinsa rajoissa, mutta hän naurahti silti, ettei sentään nuorilta bändikurssin paikkaa vie.

Helsingissä toimivan Sibelius-lukion afro-amerikkalaisen musiikin lehtori Hannu Sorsa tuli Kesälahdelle viikonlopuksi vahvalla musiikkijoukkueellaan, jossa olivat lukiolaiset Anna Vihonen, laulu, Ville Vihonen, rummut, Noora Salmi, laulu, Onni Lonka, kitara, Petteri Marjanen, basso, ja Mira Vepsäläinen, tanssi.

Lisää bändikurssin tunnelmista voit lukea 14.5. Puruvedestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat