
Jouko Mälkiä tutkii keittiösuunnitelmaa keskellä aloitettua rakennustyömaata. Uutta keittiötä tehdään pääosin kolmen talkoomiehen ja sähkö-sekä putkitöiden osalta ammattilaisten voimin.
Simanalan koulurakennus kohenee Piällysmies-hankkeena
25.01. 09:28
Kesäkuun loppuun mennessä valmistuvan urakan jälkeen osa koulun eteisaulasta on muuttunut uudeksi, nykyaikaiseksi keittiöksi.
– Samalla salin valaistusta parannetaan. Valaistus on vuodelta 1952, joten ei ihme että se on liian himmeä. Vanhat lamput jäävät, niiden rinnalle laitetaan kuusi pitkää loisteputkea, Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Mälkiä sanoo.
Koska koulu on kansalaisopiston, eri yhdistysten ja esimerkiksi juhlia järjestävien yksityisten käytössä, on sillä paljon käyttöä. Useista tilaisuuksista on tullut palautetta, että salin valo ei riitä kunnolla lukemista, saati sitäkin tarkempaa katsomista vaativiin tehtäviin.
Remontti toteutetaan Piällysmies ry:n Leader-rahoituksella koulukiinteistön kunnalta vuokranneen Simanalan Kyläyhdistys ry:n toimesta. Kokonaiskustannukset ovat kaikkine talkootyön osuuksineen 13 200 euroa.
Lue lisää 25.1. Puruvesi-lehdestä.



